Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.04.2025

Kirjailijaliiton Suunta-palkinto 2025 Anne Leinoselle

Suomen Kirjailijaliiton vuoden 2025 Suunta-palkinnon saa kirjailija Anne Leinonen. Suunta-palkinto nostaa esiin paikallista ruohonjuuritason kirjallisuustoimintaa sekä erityisen aktiivisia henkilöitä kirjallisuuden alalta. Se myönnetään henkilölle tai toimijalle, joka on erityisellä tavalla edistänyt kirjallisuutta ja kirjallisuuden harrastamista omalla paikkakunnallaan.

Kuvassa on Anne Leinonen kasvokuvassa ja hänellä on kukallinen huivi kaulassaan. Oikealla näkyy betoniseinän vihreä graffiti.

Kuva:  Terhi Sinikorpi

 

Anne Leinonen (s. 1973 Juva) on suomalaisen spekulatiivisen fiktion ydinhahmoja ja Etelä-Savon kirjallisen elämän ylläpitäjiä. Leinonen on kirjoittanut yli parikymmentä vuotta niin nuorille kuin aikuisille. Lisäksi hän on toiminut kustannustoimittajana, monien kirjailijoiden mentorina, erilaisissa luottamustehtävissä ja poikkitaiteellisissa projekteissa.  

Vuonna 2005 Leinonen perusti Usva-verkkolehden esittelemään suomalaista spekulatiivisen fiktion kenttää. Hän on järjestänyt monena vuonna kirjoittajille Usva-leirejä vertaispalautteen ja verkostoitumisen edistämiseksi sekä perustanut kirjoittajaryhmä Usva-akatemian. Leinonen on ollut aktiivisesti mukana Osuuskumma-kustantamossa ja hänellä on myös oma kustantamo, Penelope-kustannus yhdessä Saara Henrikssonin kanssa.

”Joidenkin kirjailijoiden tie on tehdä teoksia, jotka herättävät ihmisiä ajattelemaan ympäröivää todellisuutta ja ihmisen osaa siinä. Minulle tärkeää on ollut toisten kannatteleminen”, Leinonen kertoo.

”Taiteilijuus on vastavirtaan uimista, ja herkän taiteilijan usko omiin kykyihin sammuu helposti. Silloin tarvitaan niitä, jotka kannattelevat ja tukevat. Olen kiitollinen siitä, jos voin omalta osaltani mahdollistaa uusien kykyjen nousun tai verkostoida ihmisiä niin, että erilaiset raja-aidat kaatuvat. Tämä palkinto on minulle tärkeä kunnianosoitus ja muistutus siitä, että näkymätönkin voi muuttua näkyväksi”, Leinonen jatkaa.

Leinonen on palkittu aiemmin mm. Etelä-Savon taidepalkinnolla, WSOY:n nuortenkirjakirjoituskilpailussa yhdessä Eija Laitisen kanssa, Atorox-palkinnolla ja Portin kirjoituskilpailussa.

https://kirjailijaliitto.fi/