Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.07.2024

Korpo Sea Jazz koetaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna ja tapahtuma lupaa uniikin kokemuksen

Intiiminä ja kokeilevana tapahtumana tunnettu Korpo Sea Jazz nostaa esille kotimaisen jazzmusiikin tämän hetken kiinnostavimpia nimiä, kuten maailmalla tunnettu jazzkitaristi Olli Soikkeli ja nuori virtuoosi Maja Mannila. Festivaaliin kuuluu yksittäisiä konsertteja ja ilmaistapahtumia, joita järjestetään ympäri Korppoon saariston historiallisia kohteita luonnon ja meren helmassa.

Kuvassa on puisen, valkoisen katoksen alla viisi soittajaa, joista vasemmalla on trumpetisti soittamassa ja taustalla muita soittajia vaaleissa kesäpaidoissa. Taustalla on yleisöä pöydissä. Vasemmalla on punaista talon seinää.

Kuva: Korpo Sea Jazz

 

Vuoden 2024 festivaalin taiteellisena johtajana toimii basisti Joonas Tuuri, joka on tunnettu useasta nuoren polven yhtyeestä ja sitkeänä jammaajana. Tuuria kuullaan festivaalin aikana monessa konsertissa sekä jamien isäntänä.

“Korpo Sea Jazz on todella onnistunut luomaan sellaisen uniikin taidekokemuksen, että toista vastaavaa on haastava löytää. En ole itse koskaan nähnyt ja kokenut vastaavanlaista tapahtumaa. Varmasti jokainen, joka on joskus käynyt festivaalilla, haluaa tulla sinne uudestaan,“ taiteellinen johtaja kuvailee.

Festivaali käynnistyy tuttuun tapaan torstaina 25.7. aamupäivällä Korppoon torilta, jossa saaristolaisista ja osa-aika-asujista koostuva Korpo Sea Jazz Houseband ilahduttaa svengaavilla rytmeillään Joonas Tuurin tähdittämänä. Sama ryhmä kuullaan myös iltapäivällä Nauvon vierasvenesatamassa.

Korpo Gårdin kartanossa esiintyy miksu, mikko & severi trio, joka on tunnettu nuorista lahjakkaista soittajistaan sekä eloisasta ja kokeilevasta improvisoinnista. Soitto jatkuu illalla avajaisjamien merkeissä Hjalmar’sissa.

Perjantaina 26.7. Korppoon keskiaikaisessa kirkossa konsertoi Riikka Keränen Group tunnelmallisella ja modernilla otteellaan. Korpo Gårdissa siirrytään groovin ja rytmien syvään päätyyn, kun Maja Mannila trio soittaa yhdessä multi-instrumentalisti Mikko Antilan kanssa. Houtskarin saaristomuseossa Matias Långbacka tutkii improvisoinnin mahdollisuuksia välineinään trumpetti, loopperi ja joukko muita efektejä.

Perjantai-illan hämärtyessä Paljasjalkapolun varrella keskellä metsää kuullaan jotain aivan uniikkia. Lintujen laulun lisäksi raikaavat virvelit ja symbaalit, kun rumpuduo Severi Sorjonen ja Anssi Tirkkonen päästetään kapuloihin.

Portside-jazzit aloittavat festivaalin viimeisen päivän Korpoströmin Saaristokeskuksen terassilla. Lauantai-aamupäivä onkin oiva aika nauttia kylmistä juomista ja kuumasta jazzista auringonsäteiden alla. Iltapäivällä venekuljetuksen saattelemana päästään Aspön pieneen kappeliin, jossa Joonas Tuuri ja kitaristi Olli Soikkeli soittavat brasilialaista kitaramusiikkia. Pääkonsertissa Korpoströmin Saaristokeskuksessa esiintyvät Joonas Tuuri Quartet ja Olli Soikkeli Quartet. Pääkonsertin jälkeen tarjolla on jazzbuffet, josta siirrytään festivaalin viimeisiin jameihin, joita isännöi trumpetisti Mikko ‘Gunu’ Karjalainen.

Jazzbus kuljettaa yleisön Turusta Korppooseen ja takaisin festivaaliperjantaina 26.7.2024.