Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.09.2024

Kuopio Tanssii ja Soi tuo Kuopion kaupungin 250-vuotisjuhlavuoteen Reijo Kelan ikonisen Hiljainen kansa -taideteoksen kaupunkiin.

Merkkivuoden kunniaksi 250 hahmoa pystytetään Syvänniemen kartanon läheisyyteen, jonka lisäksi teoksesta nähdään liikkuvia osia Kuopion keskusta-alueella. Syvänniemen teos avataan 6.6. Kuopio Tanssii ja Soi-festivaalin avajaispäivänä, ja se on esillä lumen tuloon asti.

 

Kuvassa on vihreällä heinäpellolla ihmishahmoja, joilla on heinätupsut päänä ja vaatteet heinäseipään päällä. Hahmoja on koko kuvalalla.

Kuva: Hannu Huttu

 

Hiljainen kansa herää myös henkiin ennennäkemättömällä tavalla, sillä festivaalin kolmena ensimmäisenä päivänä osana teosta nähdään Reijo Kelan sekä muusikko Heikki Laitisen performanssiesityksiä.

Kela on pitkän linjan tanssija, koreografi ja performanssitaiteilija, joka on esiintynyt useasti vuosien varrella myös Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla. Suurimman osan työurastaan vapaana taiteilijana tehnyt Kela on palkittu mm. ProFinlandia-mitalilla, Suomi-palkinnolla sekä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla.

”On mahtavaa saada tulla Kuopioon taas esiintymään, viime kerta taisi olla edellisen vuosituhannen puolella 90-luvun lopulla”, hän nauraa.

Syvänniemen esitysten lisäksi Hiljainen kansa levittäytyy keskusta-alueelle 13. ja 14.6. Liikkuvissa performansseissa noin 30-50 hahmoa nähdään yhdessä Reijo Kelan, Heikki Laitisen ja harmonikkataiteilija Kimmo Pohjosen kanssa. Pohjonen on valloittanut yleisöjä ympäri maailmaa ainutlaatuisilla sävellyksillään, joissa usein yhdistyy elektro-akustinen äänimaailma ja vahva visuaalisuus.

Teoksen valmistukseen voi osallistua

Hiljainen kansa on tunnettu ympäristötaideteos, joka koostuu tuhannesta turvepäisestä hahmosta. Teos on ollut esillä Suomussalmella vuodesta 1994, ja se on saanut osakseen runsaasti kansainvälistäkin huomiota. Teoksesta on tehty omat versiot mm. Norjaan ja Englantiin, ja on palkittu kulttuurialan Suomi-palkinnolla.

Kuopioon teos tuodaan Kuopio Tanssii ja Soin tuoreen taiteellisen johtajan Kenneth Kvarnströmin aloitteesta.

”Ajatus Hiljaisen Kansan tuomisesta Kuopioon oli yksi ensimmäisistä, kun sain tietää valinnastani vuoden 2025 ohjelman taiteelliseksi johtajaksi: halusin nähdä teoksen jossain muodossa Kuopiossa”, hän taustoittaa.

Eräs syy teoksen kiinnostavuuteen on Kvarnströmin mukaan sen osallistavuus. Kuten Suomussalmen teoksessa, myös kuopiolaiset pääsevät osallistumaan Hiljaisen kansan valmistukseen lahjoittamalla pukineita ja pukemalla hahmoja.

”Teoskokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden monelle olla mukana sekä tekemässä että kokemassa. Hiljaisen kansan voi kokea monella eri tavalla, riippuen mielentilasta tai jopa vallitsevasta säästä”, Kvarnström sanoo.

”Toivon, että ihmiset löytäisivät teoksesta jotain henkilökohtaista – kenties jonkin salaisuuden tai jopa hiljaisuuden hahmojen keskeltä.”

 

Kuvassa on keskellä Reijo Kela valkoisessa paidassa ja olkihatussa nojaamassa yhteen hahmaaon ja taustalla on runsaasti hahmoja vaatteineen vireällä nurmipellolla. Taustalla näkyy koivuja ja sinistä taivasta.

Reijo Kela, Juhlatalkoot. Kuva: Tuula Leskinen

 

Sijaintina historiallinen järvimaisema

Kuopio Tanssii ja Soi koordinoi yhdessä Syvänniemen Kyläyhdistys ry:n sekä Syvänniemellä toimivan teatteri Hermannin kanssa pukineiden keruuta sekä varsinaista hahmojen pukemista.

Teoksen rahoittaa Saastamoisen Säätiö.

 ”Kun säätiölle ehdotettiin Hiljaisen kansan sijoittamista Syvänniemelle, innostuimme oitis mahdollisuudesta antaa panoksemme Kuopion 250-vuotisjuhlaan. Säätiö on vuoden vaihteessa hankkinut Saastamoisen vanhan rullatehtaan alueen aikeenaan kehittää siitä kansainvälinen taiteen ja tieteen residenssi. Kelan teos sopiikin ympäristöön täydellisesti: se asettuu tehdasmiljööhön katselemaan järvimaisemaa, muistuttaen menneestä ja samalla luottaen tulevaan”, Marja Karttunen Saastamoisen säätiöltä kommentoi.

”Teoksen sijoittaminen alueelle on nyökkäys tulevaa kohti. Toivomme, että talkoolaiset ja yleisö nauttivat ikonisen teoksen kokemisesta Syvänniemen historiallisessa maisemassa ensi kesänä”, hän jatkaa.

Myös Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali iloitsee teoksen sijoittamisesta Syvänniemeen.

”On hienoa, että pystymme teoksen kautta tuomaan aktiviteetteja myös maakuntaan Kuopion keskusta-alueen ulkopuolelle”, festivaalin toiminnanjohtaja Salima Peippo sanoo.

Festivaalin aikana 6.-14.6. järjestetään ilmaisia bussikuljetuksia Syvänniemen taideteokselle. Lisätietoja ja tarkemmat aikataulut julkaistaan lähempänä tapahtumaa.

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja Kenneth Kvarnström kuratoi ensimmäisen kerran pääohjelmiston vuodelle 2025. Pääohjelman esitykset julkistetaan syksyn aikana yksi kerrallaan, ja kaikki esitykset ovat tiedossa marraskuuhun mennessä, jolloin myös lipunmyynti alkaa.

https://kuopiodancefestival.fi/