Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 18.12.2024

Lähes 50 vuotta artistiuraa tehnyt diskokuningatar Eini nähdään ensimmäistä kertaa Tavastialla toukokuussa

Eini, Suomen ainoa ja oikea diskokuningatar, julkaisi debyyttinsä "Yes sir, alkaa polttaa" vain 17-vuotiaana. Pitkästä urastaan huolimatta artistin vauhti ei ole hidastumassa, vaan hän jatkaa uraansa entistä upeampana uuden musiikkinsa siivittämänä.

Kuvassa on Eini puolivartalokuvassa ja hänellä on musta pusero päällään. Einillä on pitkät hiukset ylös kohotettuina.  Kuvan tausta on vaalean punainen.

Kuva: Henry Salmi

 

Eini valmistautuu parhaillaan keväällä 2025 julkaistavan 16. studioalbuminsa julkaisuun. Tulevan albumin ensimmäinen, joulukuussa 2023 julkaistu single "Mun vuosi", enteili vuoden olevan "Einin vuosi", mistä todisteena nähtiin mm. artistin uran ensimmäinen Emma gaala -ehdokkuus, monet radiolistoille nousseet kappaleet, osallistuminen Vain Elämää -ohjelman 15. kaudelle sekä useat loppuun myydyt keikat ympäri Suomen.

”Kuluvan vuodet tapahtumat ovat näkyneet valtavana yleisöryntäyksenä keikoillani! Olen tehnyt kuluvan vuoden aikana lähes 100 keikkaa, joista useammat kymmenet ovat olleet loppuunmyytyjä. Tämän lisäksi on ollut huippua huomata miten tulevan albumin singlet ovat nousseet isoon suosioon ja sanat osataan laulaa ulkoa. En malta odottaa ensi vuoden tapahtumia ja albumin julkaisua!” Eini iloitsee.

Tulevaa albumia juhlistetaan keväällä artistin uran ensimmäisellä Tavastian -keikalla, kun Eini valloittaa Suomen legendaarisimpana tunnetun keikkapaikan lavan 8.5.

Eini tulevalta ”Mun Vuosi” -albumilta on julkaistu singlet ”Mun vuosi”, ”Sun vuoro olla vapaa”, ”Tää kaikki olis voinut olla sun”, sekä Vain Elämää -kaudella ensi esityksen saanut ”Taivaisiin” -single yhdessä Suomen suosituimpiin lukeutuvan Portion Boysin kanssa. Albumin seuraava single ”Yön selkään” julkaistaan 3.1. Tulevan albumin jokainen single on noussut Suomen virallisen radiolistan kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon soiden mm. Radio Suomipopin, Iskelmän, Radio Suomen sekä Aito Iskelmän taajuuksilla.

https://sonymusic.fi/