Lauri Viita, Kirjailijan elämä ilmestyi syksyyn 2020 SKS:n kustantamana. Kirjoittaja on tietokirjailija Jukka Lyytinen.
Osa kirjan kannesta. Kuva: SKS
Lauri Viita ja Betonimylläri ja Moreeni ja Kukunor. Sodanjälkeinen runoilija ja kirjailija. Sanankäyttäjä.
Muutama ensimmäisenä mieleen tuleva epiteetti Lauri Viidasta. Mieleen piirtyy myös valokuva, jossa Lauri Viita tuijottaa intensiivisesti johonkin.
Jukka Lyytinen on lähtenyt kiintoisalle retkelle hahmottaessaam Lauri Viitaa henkilönä ja ihmisenä. Asetelma on kiinnostava, sillä Viidan puoliso kirjailija Aila Meriluoto on kirjoittanut Viitaa auki teoksissaan suoraan ja kunnioituksella huolimatta rankasta avioliitosta. Yksityinen Lauri Viita on jäänyt kokonaisuutena vähemmälle, sillä kirjallisuustutkimus on keskittynyt hänen tuotantoonsa ja sen arviointiin. Jukka Lyytisen kirja ihminen Lauri Viidasta on siis tervetullut.
Viidasta on kirjoitettu paljon, olihan hän keskeinen kirjoittaja ajassaan. Ensimmäiset teokset nostivat Viidan kirjallisuuden kärkinimien joukkoon. Tampereelta kävi kovat tuuli aikanaan kirjapöytiin! Siellä asustivat Syrjä ja Linna ja Mäkelä, Viidan tuttuja.
Mielenterveys- ja käytösongelmat, luovuuden kapeneminen ja lopulta varhainen kuolema kulkevat Lauri Viidan mukana aina legendaksi saakka.
Mutta kuka hän oli? Lyytinen on taustoittanut Viidan perheen esipolvia myöten. Viidan perhe ja taustajoukot ovat kiinteä osa Lauri-lasta ja Lauri-nuorukaista ja myöhemmin aikuista miestä, joka kävi myös sodat. Itse aika on mielenkiintoinen, sillä se kattaa itsenäisyyden ajan (Viita oli syntynyt 1916).
Tämä elämäkerta tällaisena on aikaan sopiva. Kirjassa on todella keskitytty Lauri Viidan persoonaan ja selvitelty hänen yksityisen minänsä menoja ja tuloja. Mutkallinen kirjallisuusarviointi on lähes kokonaan poissa; tämän Lyytinen on jättänyt suosiolla Yrjö Varpiolle.
Yksityistä elämää tuovat Viidan lapset, joilta on eläviä haastattelukommentteja. Lapset eivät ole juuri isänsä (ja äitinsä) julkisuudella ratsastaneet. Siksi esikoispojan Seppo Viidan muistelut ovat arvokkaita, kuten myös Meriluodon ja Viidan Ursula-tyttären. Mutta huolimatta elävistä todistuksista on vieläkin vaikeata nähdä Viidan sisälle, sinne, missä luovuus eli ja mistä läheiset kärsivät.
Lyytinen on avoimesti tuonut elämäkertaan Viidan psykiatriset ongelmat ja mielisairauden, joka leimasi hänen myöhemmän elämänsä perhe-elämistä puhumattakaan. Lasten kommentit myös näistä ajoista ovat avoimia, riipaisevia. Tämä aika katsoo avoimemmin (vai katsooko?) mielenhäiriöitä, joten ehkä Viidan kuva on valoisampi kuin aikalaisten näkemänä. Toisaalta, Lyytinen on kirjoittanut reilusti ulos vakavasti sairaan ihmisen seikkailut ja elämänhallinnan vaikeudet.
Itse asiassa Lyytisen avaama perspektiivi mielisairaan kirjailijan elämään herättää kunnioituksen Viidan luovuutta ja tahtoa kohtaan, sillä hänen matkansa riitoineen ja mahdottomuuksineen ei ollut helppo. Hellyttävää on, että Viidasta paljastuu intohimoinen, hellä isä.
Lyytisen lähestyminen aiheeseen on helppo, jopa ehkä kevyt. Kirja on joutuisa lukea, siitä lähtee dokumenttia mukaan ja siitä jää vahva muistijälki. Vaikka moreenit ja betonimyllärit on luettu, on ehkä aika lukea ne uudelleen kirjasta lähtevän uuden heijastuksen valossa.
Anja Kuoppa
P.s. Tässä yleinen kommentti elämäkertoihin. Näinä teknologian ja tekniikan ihmeellisinä aikoina kuvia voisi olla enemmän ja ne voisivat olla tasokkaampia. Niitä kaivataan kaikkiin elämäkertoihin.
Lauri Viita Kirjailijan elämä
SKS 2020