Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.06.2024

Maailmamme äänet ja tarinat - Avantin Suvisoitto tarjoaa jälleen kantaesityksiä

Suvisoiton yleisö sai esimakua vuoden 2024 Suvisoiton taiteellisen suunnittelijan Ondřej Adámekin musiikista, kun kesän 2023 Suvisoitto avattiin Porvoon Raatihuoneentorilla Adámekin sävellyksellä Coups d’ailes. Tänä kesänä hänen luovaan ajatteluunsa tutustutaan laajemmin ja Adámek on kuratoinut Suvisoittoon monipuolisen ja kulttuurien välisellä vuoropuhelulla leikittelevän ohjelman.

Kuvassa on Avanti-kvartettim ja he ovat tummalla tiellä, jossa on keltaista viivaa. Kaikki ovat mustissa vaatteissa ja keskellä on remonttitikkaat. Niiden vasemmalla puolella on yksi soittajista ja toinen istuu alimmalla portaalla.  Takana seisoo mies ja oikealla nainen. Tausta on tumma.

Avanti-kvartetti. Kuva: avantimusic.fi

 

Hengästyttävän monipuolinen tšekkiläinen säveltäjä ja kapellimestari Adámek ammentaa teoksiinsa aineksia pitkiltä vierailuiltaan eri maihin ja kulttuureihin. Hän johtaa orkestereita ja vokaaliyhtyeitä, kehittää soittimia luodakseen ääntä, joka ylittää perinteisten soittimien mahdollisuudet ja tuo yhteen kieliä ja kulttuureja. Myös leikki eri kielillä nousee monin tavoin esiin hänen teoksiaan jäsentävänä tekijänä. Myös hänen Suvisoittonsa ottaa maat ja maailmat avosylin vastaan.

Suvisoiton kapellimestaritehtäviin astuvat uuden suomalaisen kapellimestarisukupolven tähdet Aliisa Neige Barrière ja Kristian Sallinen. Molemmilla on takanaan debyyttivierailut Avantin kapellimestareina. Tämän vuoden Suvisoitossa Barrière johtaa avajaiskonsertin ja Sallinen Suvisoiton päätöskonsertin. Sekä Barrière että Sallinen saavat johtaakseen vaativan ohjelmiston ja molemmat suhtautuvat haasteeseen innokkaasti, eikä rohkeutta puutu.

Suvisoitossa Kamariorkesteri Avantin solisteina kuullaan viulisti Tami Pohjolaa sekä Adámekin luottosopraanoja Landy Andriamboavonjya ja Shigeko Hataa. Suvisoitto täyttyy myös tangon ja jazzin sävelistä, kun Maria Ylipää ystävineen valloittaa lavan yhdessä Avantin jousikokoonpanon kanssa, ja Adele Sauros Quartet saapuu vierailemaan Avanti!-Clubille.

Lisäksi Avantin erilaiset kokoonpanot tarjoavat kuulijoilleen mm. elämyksellisen matkan lyömäsoitinten maailmaan Avanti-Clubilla ja Avanti-kvartetin konsertin Porvoon Tuomiokirkossa, jossa soivat mm Emmy Frensel Wegenerin, Lotta Wennäkosken sävelmaailmat. Kitaristi Petri Kumela ja runoilija Laura Ruohonen vievät kuulijat seikkailulle pienten eläinten maailmaan ja Erika Kallasmaan upea kuvitus varmistaa sen, että kaksikielisessä koko perheen Suvisoitto- konsertissa riittää ihmeteltävää niin perheen pienimmille kuin aikuisillekin.

Avantin asema suomalaisen nykymusiikin tilaajana ja edistäjänä on vahvasti läsnä tämänkin vuoden Suvisoitossa, kun festivaalin aikana kantaesitetään kaksi Avantin uutta tilausteosta. Tara Jovana Valkosen Aikojen alun kvartetto saa kantaesityksensä Avanti-kvartetin soittamana perjantaina 28.6. Porvoon Tuomiokirkossa ja Pilar Moralesin Brief Requiem for the Poets and Prayers kantaesitetään Suvisoiton päätöskonsertissa sunnuntaina 30.6.

Avantin Suvisoiton yhteydessä järjestettävän sävellysmestarikurssin juuret ovat pitkät ja kansainvälisen sävellysmestarikurssin päätöskonsertti soi Suvisoitossa sunnuntaina. Sävellyspajan vetovastuussa ovat Jukka Tiensuu ja Tomi Räisänen. Tänä vuonna sävellysten aiheena ovat tunteet ja kokoonpanona toimii Avantin 10-henkinen yhtye. Sävellyspajan tämän vuoden säveltäjät ovat Wajdi Samir Abou Diab, Nikolas Agrafiotis, Daniele Di Virgilio, Yingting Liu, Edwin H. Ng, Otto Nuoranne ja Dominic Wills.

Kamariorkesteri Avantin Suvisoitto -festivaali puhalletaan käyntiin perinteisen Avajaisfanfaarin raikuessa Porvoon Raatihuoneentorilla torstaina 27.6 klo 12.00, ja festivaali jatkuu Porvoossa sunnuntaihin 30.6.2024.

Konserttietkot

Suvisoiton konsertteja edeltävät Konserttietkot alkavat 45 minuuttia ennen illan konsertteja. Etkoilla Avantin toiminnanjohtaja Tuomo Huhdanpää keskustelee mm. säveltäjävieraiden kanssa konserttien teoksista ja ohjelmasta.

To 27.6. klo 18.15 Taidetehdas
Pe 28.6. klo 17.00 Runo Kitchen (os. Rihkamakatu 4, Porvoo)
La 29.6. klo 17.15 Taidetehdas
Su 30.6. klo 17.15 Taidetehdas

https://avantimusic.fi/suvisoiton-ohjelma/