Jokivarren teatteri esittää aivan mieleen ja sieluun käypää esitystä MAJATALO Myllykosken "Koikassa", Koivusaaressa. Juha Salminen on loihtinut sellaisen tarinan, että oikein sydän on sykkyrällä. Hän on myös ohjannut koko joukon porukkaa esittämään erilaisia tyyppejä, mutta omilla nimillään.
Esitykset eivät ole mitään auringon paistetta, vaan alkavat päivän jo mennessä mailleen eli 21:30. On ensin hämärää ja sitten pimeää, mutta valot, miten upeat valot leikittelevät varjojen kanssa puiden oksistossa. Kuinka on otettu käyttöön paikallaan oleva discopallo, savu ja valo. Tulee niin häikäisevä tunnelma, että lähes tippuu leuka rinnuksille. Valoista ja äänistä vastaa iha guru: Jyrki Kleimola
Kuva: Mikko Hovi
Majatalossa ihmisiä on, niitä tulee ja menee, mutta sellainen keskinäinen fiilis on lämmin. Tulee sellainen olo, että haluaisi sellaiseen paikkaan, missä ketään ei jätetä, ei hyljeksitä, vaan on aina tervetullut. Silti puututaan epäkohtiin ja niistä keskustellaan. Erilaisuus on rikkaus ja he kaikki tietävät kunkin "rikkaudet".
Kuva: Mikko Hovi
Majatalon porukka oli niin turvallista. Ihanteellinen yhteisö. Lähes kaksikymmenpäinen näyttelijäporukka, missä oli mukana kokonainen perhe, isiä, äitejä, tyttäriä ja poikia. Kaikki he antoivat oman osuutensa niin hienosti meille katsojille, että vielä kotimatkallakin oli pohdittavaa yllin kyllin.
Musiikkiosuudet olivat niin kauniisti esitetty, että lähes kyynelsilmin niitä kuunteli. Kun väliajalla sai kasviskeittoa, en voinut hakea, en syödä, koska olin niin vaikuttunut, että annoin muiden paneutua siihen ravitsemiseen. Olin saanut niin paljon hengen ravintoa, että se kantoi.
Kuva: Mikko Hovi
Jokivarren teattereissa aina luodaan fiilistä sillä, että ne esitetään pimeään aikaan, saadaan aikaan oikea asetelma, tunnelma ihan tappiin. Miten elämä, rakkaus, menetys, toivo ja moni muu tulee esiin, niin kyllä se vaan maistuu hyvälle.
Esityksessä on niin monta esiintyjää ja kaikki, ihan kaikki, olivat niin luontevia, niin että jokaista olisi mieli tehnyt kipasta halaamaan ja kiittämään, joten kun olin kaiken aikaa ihan sillai karrella, niin kun Pekka Lehto lauloi, silloin ei vaan enää kyennyt mihinkään. Vettä valui silmistä ja ajatus siitä, että nessut ovat autossa, ei auttanut yhtään.
Loppua kohden ne kaikki repliikit olivat niin sieluun sattuvia, että niitä on hyvä muistella omassakin elämässä. Ottaa onkeen ja oppia, miten voi aika pienistäkin asioista olla onnellinen.
Tämä näytelmä, tämä Majatalo on paikka, josta kannattaa ottaa huone, vaikka vain yhdeksi yöksi.
Kini Laine
