Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.09.2024

Michael Monroe Hanoi Rocks -teemaiselle spesiaalikeikalle joulukuussa

Michael Monroe nähdään Two Steps From The Move -spesiaalikeikalla Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 7. joulukuuta.

 

Kuvassa on keskellä Michael Monroe musta-kirjavassa takissa ja mustissa housuissa. Hänellä on vaaleat pitkät hiukset. Hänen molemmilla puolillaan on kaksi bändin jäsentä mustissa vaatteissa. He ovat betonisessa kellaritilassa seisomassa.

Osa julisteesta. Kuva: Warner Music Finland

 

Keikalla kuullaan kokonaisuudessaan Two Steps From The Move -albumi, jonka julkaisusta tuli elokuussa kuluneeksi 40 vuotta. Sen lisäksi konsertin toisessa osuudessa kuullaan muitakin Hanoi Rocks -klassikoita, sillä se koostuu Michael Monroen parhaimmistosta läpi vuosien.

- Haluamme juhlistaa Two Steps From The Move -albumin 40-vuotisjuhlavuotta tällaisella keikalla. Levy jäi alkuperäisen Hanoi Rocksin viimeiseksi albumiksi, sillä sen julkaisun jälkeen Razzle menehtyi auto-onnettomuudessa ja bändi hajosi. Luvassa on taianomainen ilta, johon liittyy paljon muistoja ja suuria tunteita, Michael Monroe kertoo.

Kulttuuritalo on Hanoi Rocksille ja Michael Monroelle merkityksellinen paikka, sillä bändi soitti siellä viimeisen Suomen-keikkansa ennen bändin lopettamista vuonna 1985.

Viimeiset reilut neljätoista vuotta Monroe on tehnyt yhteistyötä huippulahjakkaan bändin kanssa, jossa ovat mukana Sami Yaffa (Hanoi Rocks, New York Dolls), Karl Rockfist (Glenn Danzig, Joan Osborne), Rich Jones (The Ginger Wildheart Band, The Black Halos) ja Steve Conte (New York Dolls, The Crazy Truth).

Liput Two Steps From The Move -konserttiin tulevat myyntiin ma 16.9. klo 9.00 osoitteessa Lippu.fi.

Two Steps From The Move -konsertti Helsingin Kulttuuritalolla la 7.12.2024.

https://warnermusic.fi/