Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 23.06.2019

Museokortin vaikutukset merkittäviä - pääsylipputulot +71%, museokäynnit +32%

Museoiden pääsylipputulot ovat kasvaneet Museokortin käyttöönoton jälkeen peräti 71 prosenttia, paljastuu Museoviraston julkaisemista museotilastoista. Museokäyntien määrä on kasvanut 32 prosenttia.

Kuvassa on museokortin ja museokäyntien tilastot valkoisella pohjalla on punaiset käyrät, joissa näkyy voimakas kasvu tuloissa alle 15 miljoonasta eurosta lähes 25 miljoonaan euroon vuonna 2018.Kuvassa on museokortin ja museokäyntien tilastot valkoisella pohjalla on punaiset käyrät, joissa näkyy voimakas kasvu tuloissa alle 15 miljoonasta eurosta lähes 25 miljoonaan euroon vuonna 2018.

 

Museoiden pääsylipputulot ovat edelleen vahvassa kasvussa. Museoviraston julkistamien tilastotietojen mukaan museoiden pääsylipputulot vuonna 2018 olivat 23,8 miljoonaa euroa. Kasvua edellisestä vuodesta on 2,1 miljoonaa euroa — lähes 10 prosenttia.

- Kasvu oli merkittävää, etenkin kun otetaan huomioon, että viime vuonna museoiden näyttelytoiminnan menot vähenivät 1,5 miljoonaa euroa, pohtii Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Näyttelytoimintojen menosäästöt näkyivät esimerkiksi näyttelyjen määrän vähentymisenä. Museot järjestivät viime vuonna yhteensä noin tuhat näyttelyä, mikä oli 70 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Museoalan ansaintalogiikka muuttunut: Museokortin vaikutus merkittävä

Pääsymaksutulot ovat kasvaneet koko 2010-luvun, mutta merkittävä kasvu on alkanut vuodesta 2015 Museokortti-järjestelmän käyttöönoton jälkeen. Vuonna 2014 pääsylipputulot olivat 13,9 miljoonaa, viime vuonna 23,8 miljoonaa euroa. Neljän Museokortti-vuoden aikana museoiden yhteenlasketut pääsylipputulot ovat kasvaneet peräti 71 prosenttia.

- Näyttää ilmeiseltä, ettei Museokortti ainakaan ole romauttanut museoiden pääsylipputuloja. Tälläisiäkin pelkoja käynnistysvaiheessa esiintyi, toteaa Museokortin kehitysjohtaja Seppo Honkanen.

Museokortti ei ole pysäyttänyt myöskään yksittäisten pääsylippujen myyntiä, vaan niistä saadut pääsymaksutulot ovat jatkaneet kasvua samalla trendiviivalla koko 2010-luvun ajan.

Museokortin myyntitulot palautetaan museoille kävijämäärien perusteella ja osuus tuloista käytetään museoiden yhteismarkkinointiin sekä järjestelmän ylläpito- ja kehityskuluihin. Korttijärjestelmän perustamiseen ei ole käytetty julkista rahaa.

300 museota, 250 000 korttia, kaikkien aikojen ennätykset rikottu

Museokortti otettiin käyttöön 5. toukokuuta 2015. Se on tutkitusti muuttanut museoiden käyttökulttuuria: kynnys poiketa museoon on madaltunut, piipahtamiset lisääntyneet. Myös aiemmin museoista kiinnostumattomat henkilöt ovat ryhtyneet museopalvelujen aktiivikäyttäjiksi.

- Ennustetta korttien myyntipotentiaalista on haastava laatia, koska museoiden käyttökulttuuri on murroksessa ja yhä uudet ihmisryhmät löytävät upeat sisällöt, Honkanen toteaa.

- Jännittävää nähdä, millaisia vaikutuksia kehitystrendi tuottaa!

Museokortin käyttöönoton jälkeen museot ovat rikkoneet kaikkien aikojen kävijäennätyksen kahtena peräkkäisenä vuotena. Vuonna 2016 museoissa vierailtiin 6,6 miljoonaa kertaa, 2017 peräti 7 miljoonaa kertaa ja 2018 jo 7,1 miljoonaa kertaa. Aiemmin 2000-luvulla museoissa vierailtiin keskimäärin noin 5 miljoonaa kertaa vuodessa.

Kortteja on valmistettu noin 250 000 kpl, joista voimassa on noin 170 000 kpl. Museokortin hankkineet houkuttelevat museokierrokselle kortittomia tuttaviaan. Näin Museokortti kasvattaa myös kertalippujen myyntiä.

Museokortti on 12 kuukautta voimassa oleva pääsylippu 300 museoon. Kortin voi ostaa museosta tai verkosta 69 eurolla.

Faktoja

- Museokortti käyttöön 5.5.2015
- Järjestelmässä 300 museota Ahvenanmaalta Inariin. Suurimmat,   merkittävimmät ja kiinnostavimmat museot ja paikalliset aarteet.   Nähtävää historian, taiteen, designin, luonnon, tekniikan tai vaikkapa   jääkiekon ystäville
- Ei turhaa tavaraa — aineeton ja ajan hengen mukainen
- 250 000 valmistettua Museokorttia (6/2019), voimassa noin 170 000 kpl
- Asiakastyytyväisyys 4,9 (asteikko 1-5)
- Museoiden yhteenlasketut pääsylipputulot 2014-2018 +71%
- Museoiden yhteenlasketut kävijämäärät 2014-2018 +32%
- Lähde: Museoviraston museotilasto