Puolet viime vuoden maksetuista museokäynneistä tehtiin Museokortilla. Maksetut museovierailut kasvoivat viime vuonna huimat 30 prosenttia edellisestä vuodesta. Vuonna 2023 museoissa maksettuja museokäyntejä oli yhteensä 5,1 miljoonaa, joista 2,5 miljoonaa tehtiin Museokortilla.
Kuva: Usva Torkki/Museokortti
Vuonna 2023 maksetuista museokäynneistä lähes puolet (49%) tehtiin Museokortilla. Museoviraston keräämien alustavien tietojen mukaan maksetut museokäynnit ovat kasvaneet vuoden aikana 3,9 miljoonasta 5,1 miljoonaan. Kaikki museokäynnit (sis. ilmaiskäynnit) olivat vuonna 2023 yhteensä 8,7 miljoonaa.
Myös Museokortilla tehtyjen käyntien osuus kaikista maksullisista käynneistä ovat nousseet sekä suhteellisesti että määrällisesti vuonna 2023 verrattuna edelliseen vuoteen. Vuonna 2022 Museokortilla tehtyjen käyntien osuus kaikista maksetuista käynneistä oli noin 44 prosenttia eli 1,7 miljoonaa. Vuonna 2023 Museokortilla vierailtiin 2,5 miljoonaa kertaa. Museokortti-käynnit ovat siis kasvaneet huimat 47 % vuoden aikana.
Kävijämäärien kasvu osoittaa, että museoiden sisällöt kiinnostavat aidosti ja niiden parissa halutaan viettää aikaa.
– Elämysten, uusien näkökulmien ja oppimisen lisäksi kulttuurikokemusten positiiviset vaikutukset kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tunnistetaan yhä paremmin, Museokortti-toimintaa ylläpitävän FMA Creations Oy:n toimitusjohtaja Pekka Impiö kertoo.
Museoiden kävijämäärät ovat olleet selvässä kasvussa Museokortin lanseerauksen myötä. Museokortti otettiin käyttöön toukokuussa 2015, jonka jälkeen museot ovat rikkoneet kaikkien aikojen kävijäennätykset joka vuosi: 6,6 miljoonaa museokäyntiä vuonna 2016, 7 miljoonaa museokäyntiä vuonna 2017 ja 7,1 miljoonaa museokäyntiä vuonna 2018. Kasvu huipentui vuonna 2019, jolloin käyntejä oli 7,6 miljoonaa. Aiemmin 2000-luvulla museokäyntejä tehtiin keskimäärin 5,2 miljoonaa vuodessa.
Koronaepidemia vaikutti kävijämääriin etenkin vuosina 2020 ja 2021, jolloin käynnit jäivät alle 4,5 miljoonaan. Vuonna 2022 kävijämäärät lähtivät jälleen kasvuun 6,8 miljoonan käynnillä. Vuonna 2023 puolestaan kaikki yhteenlasketut museokäynnit saavuttivat kaikkien aikojen ennätyksen 8,7 miljoonalla käynnillä.
– Positiivisten kävijäennätysten rinnalla on samalla hyvä muistaa, että museoiden pääsylipputulot vastaavat keskimäärin vain 10 prosenttia museoiden koko rahoituksesta, Impiö muistuttaa.

Vuoden 2023 suosituimmat kohteet: