Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.12.2024

Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2024 Tuula Sarotielle

Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2024 on myönnetty Radion sinfoniaorkesterin intendentin tehtävästä vastikään eläköityneelle Tuula Sarotielle. Sarotie oli yli kaksikymmenvuotisen intendenttiuransa aikana vahvasti musiikin ja sen esittäjien asialla.

 

Kuvassa on Tuula Sarotie puolivartalokuvassa punaisessa jakussa. Taustalla näkyy orkesterin tyhjiä tuoleja.

Kuva: Henrietta Hassinen

 

Tuula Sarotie loi Radion sinfoniaorkesteriin työkulttuuria, jossa sekä muusikot että orkesterihallinto voivat toimia toisiinsa luottaen, avoimesti keskustellen ja edeten kohti yhteisiä päämääriä. Hän pyrki intendenttinä aina takaamaan orkesterille mahdollisimman hyvät edellytykset onnistua. Sarotie otti työssään muusikot merkittävästi mukaan päätöksentekoon, sillä hän ymmärsi, että usein heillä on paras asiantuntemus orkesterin arjen asioista. Sarotien kanssa luotu orkesterin ja hallinnon yhteistyön tapa jatkuu Radion sinfoniaorkesterissa myös hänen eläköitymisensä jälkeen.

Sarotien elämäntyötä on määrittänyt rakkaus musiikkiin. Tämä on näkynyt hänen suuren musiikillisen sivistyksensä lisäksi hänen loppumattomassa energiassaan työskennellä orkesterin, musiikin, yleisön ja musiikin esittäjien parhaaksi.

”Arvostan saamaani tunnustusta tavattomasti. Olen oppinut suuresti kunnioittamaan muusikon ammattia, joka toisaalta vaalii pieteetillä vanhaa käsityötaitoa ja vuosisataisia traditioita, mutta elää samalla vahvasti ajassamme. Työ on usein vaativaa, nopeatempoista ja julkista. Olen pyrkinyt rakentamaan hyvässä yhteistyössä muusikoiden kanssa työyhteisölle sellaiset puitteet ja pelisäännöt, joiden avulla kaikessa on voitu tähdätä korkeaan kansainväliseen laatuun”, kertoo Sarotie.

Sarotie on valmistunut kauppatieteen maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta vuonna 1982. Hän toimi Turun musiikkijuhlien tuotantosihteerinä vuosina 1982–86, jonka jälkeen hän työskenteli Helsingin kaupunginorkesterin apulaisintendenttinä vuosina 1986–87. Hän toimi Fazer-konserttitoimiston toimitusjohtajana vuosina 1987–2001, ennen siirtymistään Radion sinfoniaorkesterin intendentiksi vuosiksi 2001–2024.

Palkinto luovutettiin Sarotielle 20. joulukuuta 2024 Musiikkitalossa Helsingissä.

5000 euron suuruinen tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain merkittävästä työstä Muusikkojen liiton toimintapiirissä. Tunnustuspalkinto on jaettu vuodesta 1978 alkaen.

https://www.muusikkojenliitto.fi/