Onko Sanna Marinin kokema julkinen ryöpytys aikamme ilmiö? Ei, vaan vahvoja naisia on parjattu jo antiikin ajoista lähtien. FT Marja-Leena Hänninen sukeltaa uutuuskirjassaan vaikutusvaltaisten antiikin naisten elämään ja kohtaloihin.
Osa kirjan kannesta. Kuva: Otava
Marja-Leena Hännisen Naisia vallan kulisseissa on jännittävä tietokirja antiikin merkittävistä naisista ja heidän vaikutuskeinoistaan keisarivallan liepeillä. Kirjan kuvaamat naiskohtalot ovat kiehtovia, jopa hätkähdyttäviä, ja usein traagisia. Samalla teos on kurkistus antiikin ajan perhe-elämään ja naisten asemaan.
Kirjassa tarkastellaan keisariperheen naisia. He joutuivat alttiiksi julkisuuden katseelle, ja joskus tämä koitui heidän kohtalokseen. Huhuista kehittyi tarinoita, jotka kasvoivat myyttisiin mittoihin. Rooman keisarien äidit, vaimot, sisaret ja tyttäret olivat kuitenkin ensimmäisen keisaridynastian valtapelien aktiivisia toimijoita. Kunnianhimoisimmat ja lahjakkaimmat heistä pystyivät vaikuttamaan tapahtumien kulkuun, vaikka naisten toimimista yhteiskunnassa rajoitettiin monin eri tavoin.
FT Marja-Leena Hänninen on antiikin historian dosentti Tampereen yliopistossa ja erikoistunut antiikin Rooman historiaan. Hän on perehtynyt laajasti antiikin Rooman kulttuuriin ja yhteiskuntaan ja tutkinut erityisesti roomalaisia naisia ja antiikin uskontoja.
Naisia vallan kulisseissa on kirjoitettu kaikille historiasta, antiikista ja naisten tarinoista kiinnostuneille, eikä sen ymmärtäminen vaadi aikakauden syvällistä tuntemista. Se nostaa esiin hätkähdyttäviä näkökulmia esimerkiksi seuraavista teemoista:
Patriarkaalisuus
Antiikin Roomaa voi hyvin perustein kutsua patriarkaaliseksi yhteiskunnaksi: jokainen roomalainen mies ja nainen oli isänsä määräysvallan alainen niin kauan kuin isä eli. Isänvalta tarkoitti esimerkiksi, että lapsen synnyttyä isällä oli oikeus päättää siitä, otettiinko lapsi perheen jäseneksi vai hylättiinkö tämä. Niin pojat kuin tyttäret tarvitsivat isän hyväksynnän avioliitolleen. Isä omisti periaatteessa lastensa kaiken omaisuuden.
Avioliittolaki
Augustuksen aikana säädetyllä avioliittolailla pyrittiin kannustamaan – tai pakottamaan – perheen perustamiseen. Se velvoitti kaikki 25–60-vuotiaat miehet ja 20–50-vuotiaat naiset menemään naimisiin. Leskeksi jääneiden oli avioiduttava uudelleen kolmen ja eronneiden kahden vuoden kuluessa.
Avioerot
Vaikka avioerot olivat Roomassa sallittuja, pysymistä yhden kumppanin kanssa arvostettiin. Avioerot olivat etenkin eliitin piirissä ilmeisesti tavallisia, mutta käytännössä suurin osa avioliitoista päättyi toisen puolison kuolemaan. Kumpi tahansa puoliso saattoi tehdä aloitteen avioerosta. Isillä oli vielä varhaisella keisarikaudella oikeus pakottaa lapsensa avioeroon. Avioliiton purkaminen oli periaatteessa yhtä mutkaton toimenpide kuin sen solmiminen ja syyksi riitti, ettei halunnut enää elää yhdessä. Roomalaisessa avioliitossa puolisoiden omaisuudet olivat erillisiä, joten jos vaimolla oli henkilökohtaista omaisuutta, hän vei sen erotessaan mukanaan. Lapset jäivät avioerossa automaattisesti isälle. Avioeroa vastaan ei esitetty mitään uskonnollista tai moraalista paheksuntaa, eikä avioero aiheuttanut sen kokeneille sosiaalista tahraa. Aviouskollisuutta ja elinikäistä kumppanuutta pidettiin kuitenkin ihanteena.
Uusperheet
Koska miehet avioituivat yleensä naisia vanhempina, nuoria naisleskiä oli paljon. Uudelleen avioituminen oli normaalia, ja erilaisia uusperheitä oli paljon.
Syrjähypyt
Roomalaiset olivat yksiavioisia: lähteissä ei juuri ole todisteita siitä, että miehet olisivat yleisesti pitäneet sivuvaimoja tai pysyviä rakastajattaria. Miehillä oli kuitenkin oikeus syrjähyppyihin, kunhan he eivät vietelleet toisten kansalaisten vaimoja tai neitsyttyttäriä. Varsinkin keisarit saattoivat muita miehiä vapaammin käyttäytyä normien vastaisesti. Vaimoilta sen sijaan vaadittiin ehdotonta uskollisuutta yhteiskuntaluokasta riippumatta.
Naisia vallan kulisseissa ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Krista Putkonen-Örnin lukemana äänikirjana.
