Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.08.2024

Nightwish julkaisi musiikkivideon toiseen singleensä "The Day Of..."

Nightwishin 10. studioalbumi ”Yesterwynde” ilmestyy 20. syyskuuta. Lähtölaskenta albumiin käynnistyi toukokuussa, kun ensimmäinen single, ”Perfume Of The Timeless”, sekä siihen muun muassa Natural History Museumissa kuvattu massiivinen musiikkivideo julkaistiin. Kyseinen, Ville Lipiäisen ohjaama musiikkivideo on voittanut jo kaksi palkintoa; ”Best Music Video” lontoolaisella Mother’s Day Film Festivalilla, sekä ”Best Music Video” amerikkalaisessa New York Film and Cinematography Awardsissa.
 

Kuvassa on musta-punaisena kudoksena, jonka takaa näkyy puolet naisen kasvoista silmät kiinni. Kuva on osa levyn kannesta.

 Osa levyn kannesta. Kuva: Nightwish

 

Tänään massiivisten musiikkivideoiden sarja saa jatkoa, kun julkaisuvuorossa on perjantaina ilmestyneeseen, ”The Day Of…” -singleen kuvattu video. Sen on ohjannut mm. "Imaginaerum" -elokuvasta sekä viime albumille tehdystä musiikkivideosta ”Noise” tunnettu Stobe Harju.

 

 

”’The Day Of...' välittää toivoa ja vapautusta pelon tulvasta, jonka kohteeksi joudumme päivittäin. Vaikka tie parempaan maailmaan on pitkä, sängyn alla ei ole hirviöitä; kuten kappaleen lapsikuoro meitä muistuttaa", kuvailee Tuomas Holopainen kappaletta.
 
20. syyskuuta julkaistavasta ”Yesterwynde” -albumista on saatavilla digiversioiden lisäksi useita eri fyysisiä formaatteja; Erivärisiä vinyylejä, 3CD Earbook albumi-, instrumentaali- sekä orkesteriversiolla, Jewelcase-CD, Digipak sekä rajoitettu erä CD+Blu-Ray-Audio-tuplalevyä, joka sisältää albumista myös Dolby Atmos surround- ja hi-res stereomasterit.
 
”Yesterwynde” on Nightwishin kymmenes studioalbumi, joka on jatkoa vuonna 2020 julkaistulle Human. :II: Nature. -levylle.
 
”’Yesterwynde’ on 12 tarinan mittainen matka ajan halki, ylistys ihmisyydelle ja muistutus kuolevaisuudesta. Kolmen vuoden levyntekoprosessi vei meidät Kiteeltä Abbey Road -studion kautta Helsingin Finnvoxille, ja lopputulos on meille yhden suuren unelman toteutuma. 10. albumimme näkee päivänvalon syyskuussa, ja olemme sanoinkuvaamattoman etuoikeutettuja päästä jakamaan tämä matka koko maailman kanssa”, Holopainen kertoo.

https://www.nightwish.com/