Linnanmäen Peacock-teatterissa esitettävä Club 27 on Oskari Katajiston ohjaama teatraalinen konserttinäytös kuudesta nuorena kuolleesta rock-tähdestä.
Niin sanottu ”27:n kerho” on käsite, joka niputtaa yhteen kaikki 27-vuotiaana kuolleet muusikot ja taiteilijat. Kaikkein tunnetuimpia näistä legendoista ovat 60–70-luvun taitteessa parin vuoden sisään kuolleet Rolling Stonesin Brian Jones, Nirvanan Kurt Cobain, The Doorsista esiin pongahtanut Jim Morrison, kitarataituri Jimi Hendrix sekä käheä-ääninen Janis Joplin. Aivan viimeisimpänä kerhoon liittyi vastikään englantilaislaulajatar Amy Winehouse heinäkuussa 2011. Nämä kuusi kuollutta mutta samaan aikaan kuolematonta kasvoa ovat myös Peacockin Club 27:n päähenkilöt.
"Janis Joplin kähisemässä". Kuva: Jonatan Sundström
Miksi niin moni sitten kuolee juuri 27-vuotiaana? Tietynlainen taiteellisuus ja siitä kumpuava luomisen tuska sekä äkkinäinen maine ja mammona lienevät kaikki riskitekijöitä. Useilla kerhon jäsenistä on ollut taustallaan myös mielenterveyden häiriöitä, heroiiniriippuvaisuutta ja alkoholiongelma. Kuten Cobainin itsemurhaviestissä sanotaan lukeneen, ”on parempi palaa loppuu kuin hälvetä hiljalleen”. Vauhti tappaa.
Lähdin Peacockiin olettaen trailerin perusteella jonkinlaista musikaalista teatteriesitystä, mutta yllätyin hieman. Kyseessä on lyhyitä ja mielenkiintoisia puheosuuksia sisältävä musikaalinen iltama, jossa pääosassa ovat kuitenkin vuolaan höpötyksen sijasta ikivihreät hitit sekä taitavien suomalaismuusikkojen heittäytyminen – eli aivan niin kuin pitääkin.
"Jim Morisonilla on totutusti rotsi auki". Kuva: Jonatan Sundström
Kuusi legendaa on jaettu tulkittavaksi viidelle esiintyjälle: Marika Krookille, Jussi Turuselle, Juho Pitkäselle, Juha-Pekka Leppäluodolle sekä ruotsalaisvahvistukselle Patrik Erikssonille. Erityistunnustus täytyy antaa joukon ainoalle naiselle Marika Krookille, joka ottaa täydellisesti haltuunsa sekä Janis Joplinin että myöhemmässä vaiheessa lavalle liittyvän Amy Winehousen.
"Kitarataiturit Jimi Hendrix ja Brian Jones vauhdissa". Kuva: Jonatan Sundström
Club 27 on onneksi paljon enemmän kuin pelkkä cover-ilta. Jokainen esiintyjistä onnistuu sekä näyttämään että kuulostamaan esikuvaltaan, mikä on toisaalta jo itsessään suurenmoinen saavutus sekä uskomaton sulka hattuun show'n roolitukselle. Esityksetkään eivät ole mitään karaokekamaa, vaan tiukkaa laatua.
Muusikot eivät vain yritä olla esikuvansa, vaan he myös onnistuvat kanavoimaan heidät paikalle kuin toimien väylänä tuonpuoleiseen. Erityisen mystiseltä tuntui katsoa oman sukupolvensa edustajaa Amy Winehousea ja kuunnella tämän tuotantoa taitavan Marika Krookin kautta. Tämän lähemmäs ei Amy Winehousen olemusta ja esiintymistä ole nykyään mahdollista päästä.
"Kerho kokoontuu lavalla". Kuva: Jonatan Sundström
Uskon Club 27:n tarjoavan katarsismaisia, rauhoittavia tunteita katsojille, jotka ovat seuranneet esiintyjien uraa pidempäänkin. Tällaisille henkilöille tätä mukavaa pikku triviaakin tarjoavaa show'ta on erittäin helppo suositella.
Ollenkaan artistien elämää tai tuotantoa tuntemattomille hittibiisit ja tarkka tulkitseminen eivät ehkä tarjoa aivan yhtä paljon, mutta toisaalta heillekin on tässä tarjolla keino hypätä kuolemattomien legendojen kelkkaan vielä viimeisen kerran. Mainiota musiikkia ja taidokasta tulkintaa voi joka tapauksessa jokainen arvostaa ja nähdäänpä esityksen aikana myös uskomatonta kitarataiturointiakin!