Kainuulaislähtöinen Niilo Hyttinen kuuluu Suomen pop-taiteen varhaisiin pioneereihin. Hän oli suomalaisen miehisyyden kuvaaja ja satiirikko, joka piti heikoimpien puolta, sortumatta koskaan patetiaan tai tosikkouteen. Maiseman kuvaaminen ei kiinnostanut Hyttistä, vaan hänen teostensa keskiössä oli aina ihminen.
Hanskat, Niilo Hyttinen. Kuva: Kajaanin taidemuseo
Hyttisen taiteen peruselementit inhimillisyys, rehellisyys, kokeilevuus ja moraalinen kantaaottavuus tekevät taiteilijan teoksista edelleen hätkähdyttävän ajankohtaisia. Useiden teosten vahvana pohjavireenä toimii myös säkenöivä huumori. Hyttinen muistetaan myös kehitysaluemuotokuvistaan, joista hän sai valtionpalkinnon vuonna 1970.
Hyttinen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1961–65 ja sai uransa aikana useita palkintoja ja apurahoja. Lukuisia näyttelyitä oli niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja Hyttisen teoksia on useiden suomalaisten taidemuseoiden kokoelmissa, valtion ja kuntien kokoelmissa sekä monissa yksityiskokoelmissa.
Kajaanin taidemuseo sai Hyttisen perikunnalta vuonna 2022 arvokkaan lahjoituksen, joka sisältää teoksia Hyttisen uran alkuajoilta 1960-luvulta lähtien aina 2000-luvulle saakka. Lahjoitus täydentää hienosti taidemuseon kokoelmaa sekä kokonaiskuvaa taiteilijasta ja hänen tuotannostaan.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Kustannusosakeyhtiö Parvsin kustantama teos Niilo Hyttinen – Ihmisen kuvaaja, joka taustoittaa Kajaanin taidemuseon kokoelmiin kuuluvia Hyttisen teoksia sekä avaa uusia näkökulmia taiteilijan elämään ja tuotantoon.
Julkaisu kertoo kuusilapsisen pienviljelijäperheen kuopuksesta, joka maailmankansalaisena ja taiteilijana törmäytti tuotannossaan kainuulaisia aiheita klassisen taiteen kaanoniin. Julkaisun artikkeleissa kerrotaan myös Hyttisen lapsuudenperheen humaanien arvojen merkityksestä hänen tuotannolleen ja kuvataan taiteilijaperheen arkea niin Nalkinkylän ateljeetalossa kuin Rooman-, Lontoon- tai Firenzen-matkoilla.
Niilo Hyttinen – Ihmisen kuvaaja 12.9.–24.11.2024
https://www.kajaani.fi/kulttuuri-ja-liikunta/kajaanin-taidemuseo/