Pitkästä aikaa taas Helsingin kaupunginteatterissa, missä esitetään musikaalia Priscilla. Koska olen jotenkin tottunut siihen, että aina kaikki ei suju niin kuin pitäisi, niin en liioin hämmästynyt, kun meille ei ollutkaan lippuja, jotka olivat varattu jo elokuun puolella.
Siinä kun sitten lippukassa yritti selvittää tilannetta, jono takanamme kasvoi. Sanoin sitten hänelle, että voit hoitaa nuo ja tulemme kohta takaisin, niin jatketaan sitten. Hän vaikutti huojentuneelta. Kun palasimme noin kymmenen minuutin päästä, tämä illan tähti oli hoidellut sen jonon ja meille paikat! Ihan huipputoimintaa! Mihin teatterit joutuisivat, jollei niillä olisi lippukassoja, jotka venyvät aika lailla ja vaikka mihin.
Saimme paikat avecini kanssa eri riveiltä, mutta sekö ei haitannut, sillä ei siellä esityksen aikana seurustella ja meillä oli treffit väliajalla ja esityksen jälkeen.
Musikaali Priscilla oli siis varsin ihana, jo senkin takia, että juuri kun oli ollut läheltä-piti-tilanne, etten näekkään sitä ja sitten sainkin nähdä, niin se fiilis oli valmiiksi aivan isosti vastaanottavainen. Ohjauksesta vastaa Samuel Harjanne.
Priscillan tarinahan on se, että kolme varsin erilaista persoonaa lähtevät kiertueelle Australian toiselle puolelle, koska siellä on pieni poika, joka kaipaa isäänsä. Hetkinen, onko drag queenilla lapsi? On ja vaimo! No, sekin selviää kaveruksille vasta matkan edetessä.
Clarissa Jäärni roolissaan transnaisena, Bernadettena on aivan mahtava. Lauri Mikkola on se Tick, joka tuskailee siitä, kun on se lapsi ja kun ei oikein ole selvää sapluunaa siitä, kuinka tulisi toimia. Aivan upea ääni hänellä. Niki Rautén on se, josta kuulin jo etukäteen, että aivan pettämätön lavakarisma. Hän on Adam ja ei ollenkaan turhaa kehuttu. Olin ihan liekeissä, hyvä etten syöksynyt lavalle halaamaan.
Kuva: Roger Seger
Yhtään vähemmälle eivät jääneet muutkaan, sillä heitä oli paljon! Priscillan tempo on sitä luokkaa, että kaikki sujui sellaisella vauhdilla, että tuntui kun aika olisi lentänyt siivillä.
Olin erittäin häikäistynyt, mykistynyt ja välillä aivan vedet silmissä siitä ihanuudesta, mistä sain nauttia. Kaikki se mitä siellä lavalla tapahtui, oli niin PALJON, että yritin imeä sen kaiken, nähdä, kuulla ja kokea.
Kuva: Roger Seger
Kun Niki Rautén veti osansa kuvassa olevassa kohtauksessa, olin aivan myyty! Miten taitavaa ja kaikki palikat kohdillaan. Tekniikka on hämmästyttävää ja entäs sitten valot!!!
Okei, ollaan nyt "suuremmassa maailmassa", missä on resurssit tehdä jotain niin loistokasta, että sitä voi tulla pienemmästäkin paikasta nauttimaan ja se kyllä kannattaa.
Puvustus oli myös ihan omaa luokkaansa! Mikä mielikuvitus ja se työ, että oli saatu sellainen määrä, mitä uskomattomimpia luomuksia aikaseksi.
Siis kun ei tiedä, mitä kaikkea kertoisi, kun kaikki oli niin mahtavaa. No, mutta koreografiat! Miten se on aina nautittavaa katsoa, kun askeleet ja liikkeet rimmaa ja kaikki yhdessä osaavat kuviot. Sellaiseen vaan ei kyllästy ikinä.
Kuva: Roger Seger
Kun loppuhuipennus on se, että Tick pääsee poikansa luokse, niin se on ihan huikeeta. Pojan roolissa vuorottelee kolme poikaa ja meidän esityksessä hän oli juuri Aleksi Johansson. Hän se sai yleisön herkistymään, koska niin mahtavaa tulkintaa, laulua ja ne replat, mitkä hänelle oli tehty, kertoivat sen kaiken oleellisen. Olin niin vaikuttunut siitä, kuinka hän siellä meni kaikkien mukana, aivan kuin olisi syntynyt estraadille.
Voisin loputtomasti jakaa kiitoksia, hehkuttaa sitä fiilistä, minkä tästä esityksestä sain, mutta kerron ihan käsi sydämellä, että kun kaipaat jotain irti-arjesta-juttua, niin se on tämä. Kun yleisön sekaan lensi sitä bling-blingiä, keräsin osalleni osuneet talteen ja talletan ne. Joskus sitten lapsenlapset voivat katselle, että mummi on ollut kattomassa jotain ihan hemmetin hianoo.
