Puhdistus - Sofi Oksasen tuotantoa, joka lähes kaikki tuntevat tai tietävät. Työni puolesta kirja on kulkenut lukuisia kertoja kätteni välistä, mutta en ole lukenut sitä, juuri niin ja - en ole myöskään nähnyt elokuvaa, joten astelin Kuusankosken teatteriin hyvin avoimin mielin. En aio valottaa millään lailla juonta, vaan kerron vain siitä, mitä näin.
Kuusankoskelle tämän koskettavan näytelmän on ohjannut Karolina Eklund-Vuorela. Hän on onnistunut repimään näyttelijöistä irti todella upeita suorituksia.
Ensimmäinen vartti minulla meni seuratessa näytelmää pienessä etukenossa, niin vaikuttuneena, että olin ihan jännittynyt. Kun huomasin tilanteeni, lupasin itselleni, että saan hengittää ja nojata, ei se esitys karkaa ja yritin rentoutua. Zaran roolissa Milja Marttila oli vaan niin kertakaikkisen vakuuttava, että melkein oisin tarvinut lisähappea.
Aliiden osassa Heli Nikula oli kuin olisi syntynyt siihen. Olen nähnyt hänet ennenkin näyttämöllä, mutta miten oli rooliinsa sukeltanut, että oli vaan Aliide. Niin täydellisen uskottava, että melkein pelotti.
Markku Heino oli Lavrenti ja taisi olla koko näytelmän sympaattisin henkilö. Kerran yleisö jopa naurahti hänelle, muutenhan tässä näytelmässä ei naureskeltu.
Uusi kasvo Mikko Jyräs lunasti paikkansa oitis. Miten uskottavasti esitti täydellisen nilkin roolia. Olin suorastaan hämmentynyt ja ihastunut siihen, millaista osaamista voi olla.
Aliide oli nuorena mennyt naimisiin Martinin kanssa. Jälleen tuore kasvo Elisa Heikkinen on osassaan nuorena Aliidena niin loistava, että ihastelin sitä läpi koko näytelmän. Sellaista luontevaa esiintymistä ja kaikki replat hallussa. Matti Olenius Martinin osassa esiintyi juuri niin, että oli se Aliiden mies, joka ei huomannut, kuinka Aliide "näytteli" hänelle. Välillä melkein säälitti.
Aliida oli melkoinen hahmo. Hänellä oli mies myös piilossa, siskonsa mies Hans, johon tuntui olevan niin lääpällään, että pahaa teki. Jyri Turunen tekee hienon roolin ollen Hans, joka nousee esiin piilostaan ja kaipaa Ingeliä.
Tämä näytelmä on ihan huikea, siinä on kaikki kohdallaan, se on rakennettu niin hyvin kasaan, että se kestää. Niin ja hei, lavastus on ihan huippuluokkaa, se kiinnittää katsojan ja ottaa haltuun. Elina Perälä on osanut rakentaa sellaiset puitteet, mitkä toimivat. Tekniikka ja valot toimivat niin, että koko paketti on koossa, yleisössä voi vaan huokaista. Jyrki Kleimola osaa hommansa.
Puvustus on Mervi Suvelan ja miten se oli onnistunut. Kyllä vaan, niitä vermeitä tuli katseltua ja aateltua, miten on tyyli muuttunut.
Toivon, että tätä käydään katsomassa, sillä se vetää lähes sanattomaksi, jää mieleen ja sitä vatvoo vielä kotona. Jälleen kerran oli ihanaa olla yleisössä, kun voi nauttia niin loppuun asti hiotusta esityksestä.
Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo
