Rautatietyöt Helsingin ja Hämeenlinnan välillä aloitettiin kesällä 1857. Toiseen maailmansotaan mennessä rataverkko kattoi jo lähes koko maan. Miten rautatiet rakennettiin ja kuinka työmaat muuttuivat vuosikymmenten vaihtuessa? Millaisia olivat rautatienrakentajien kokemukset entisajan ratalinjoilla?
Osa kirjan kannesta. Kuva: SKS
Ratajätkät-kirjassaan Kalle Kallio seuraa raskasta työtä tehneitä miehiä läpi kuohuvien vuosikymmenten. Rautatie antoi leivän tuhansille työmaalta toiselle kulkeneille jätkille, mutta millaista oli heidän elämänsä korpien keskellä? Radanrakentajien tarina avaa uuden näkökulman myös siihen, kuinka köyhästä suuriruhtinaskunnasta kasvoi moderni, teollinen ja itsenäinen Suomi.
Radanrakentajat olivat teollisen yhteiskunnan tärkein ammattiryhmä, joka rakensi maamme yhdistävän liikennejärjestelmän. Ensimmäisellä ratatyömaalla kasakoiden raipaniskut antoivat vielä työlle tahdin, ja suurina nälkävuosina satoja rakentajia jouduttiin hautaamaan Pietarin radan pientareille. Vuosikymmenten vaihtuessa ratajätkät oppivat myös lakkoilemaan, mutta sisällissodan päätyttyä ratatyömailla hoipertelivat nälkiintyneet punavangit. Vaikka työ oli raskasta ja vaarallista, pääsy ratatöihin oli monelle nuorelle miehelle askel kohti vapautta.
– Ratajätkien kokemusten selvittäminen on ollut vaikea mutta antoisa urakka. Vuosien varrella olen huomannut aiheen koskettavan suomalaisia. Todella monilla on ratatyömailla työskennelleitä esivanhempia ja rautatiet kiehtovat kaikenikäisiä. Junamatkustajien pitäisi olla kiitollisia niille kovia kokeneille työmiehille, jotka rakensivat meitä tänäkin päivänä palvelevat ratalinjat, Kallio pohtii.
Museonjohtaja Kalle Kallio on tutkinut suomalaisia radanrakentajia jo 25 vuotta, ja Ratajätkät on ensimmäinen yleisesitys aiheesta.
Kirjaan pohjautuva Ratajätkät-näyttely avautuu Työväenmuseo Werstaalla 5.5. ja Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä 6.5. Kallio on tavattavissa avajaispäivinä molemmissa museoissa.
Kalle Kallio, Ratajätkät – Rautatienrakentajien kokemukset 1857–1939
