Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 30.09.2024

Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuva ensi-iltaan helmikuussa - katso traileri

Uuden, jännittävän Risto Räppääjä ja kaksoisolento -musiikkielokuvan traileri on julkaistu. Ratkiriemukkaassa koko perheen komediassa tulee vastaan kummallinen tilanne, sillä Risto kohtaa kaksoisolennon!

 

Kuvassa ovat juoksemassa kadulla Aleksi Johansson vasemmalla ja hänellä on ruskea t-paita ja farkkushortsit. Oikealla on Alma Järvensivu puna-valkoraitaisessa t-paidassa ja sinisissä farkuissa. Taustalla on valkoista ristikkoaitaa ja kerrostalon punaista tiiliseinää.

Aleksi Johansson ja Alma Järvensivu. Kuva: Solar Films/Cata Portin

 

Uuden, Solar Filmsin tuottaman Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuvan ohjaa musikaaleissa menestystä niittänyt Samuel Harjanne. Ensi-iltaan elokuva tulee helmikuussa 2025.

Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen lastenkirjaan. Elokuvan päärooleissa nähdään Risto Räppääjänä Aleksi Johansson ja Nelli Nuudelipäänä Alma Järvensivu. Muissa päärooleissa, rakastettuina Lennart Lindberginä ja Pakastaja-Elvinä nähdään edelleen koko perheen ikisuosikit Ylermi Rajamaa ja Jenni Kokander. Rauha Räppääjän roolin näyttelee Iina Kuustonen ja uudessa Mirabellan roolissa nähdään Oona Airola.

 

 

Sinikka ja Tiina Nopolan luomista hahmoista tehdyt Risto Räppääjä -elokuvat ovat olleet elokuvateatterimenestyksiä ja saaneet kaikkiaan yli 2 400 000 katsojaa.

Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuvan ovat käsikirjoittaneet Tiina ja Emma Nopola. Musiikin säveltää Kerkko Koskinen ja sanat ovat peräisin Matias Nopolan kynästä. Elokuvan tuottaa Rimbo Salomaa, jolle tämä on jo seitsemäs Risto Räppääjä. Hän kertoo siitä seuraavasti:

“Meillä on tässä uudessa Risto Räppääjä -elokuvassa ollut huipputiimi toteuttamassa Nopoloiden luomaa maailmaa. Ohjaajana on monilla musikaaleilla teatterissa hurmannut Samuel Harjanne, säveltäjänä Olympiastadionia täyttävä Kerkko Koskinen, Suomen ehdottomat huiput aikuisnäyttelijöiden rooleissa sekä mm. School of Rockissa säkenöivä Alma Järvensivu Nellinä sekä Pienessä Merenneidossa hurmannut Aleksi Johansson kaksoisroolissa Ristona ja Fransina.”

Tekijät

Ohjaus – Samuel Harjanne
Tuottajat – Rimbo Salomaa, Jukka Helle ja Markus Selin
Tuottaja Ricky Rapper Oy – Tiina Nopola
Linjatuottaja – Anna Nuru
Käsikirjoitus –  Tiina Nopola ja Emma Nopola
Musiikin sävellys – Kerkko Koskinen
Laulujen sanat – Matias Nopola
Koreografi – Jari Saarelainen
Kuvaus – Jari Mutikainen, F.S.C.
Leikkaus – Toni Tikkanen ja Joel Olander
Äänisuunnittelu – Olli Huhtanen
Lavastussuunnittelu – Maria Hahl
Pukusuunnittelu – Heli Lindroos
Maskeeraussuunnittelu – Anu Rokkanen
Tuotanto  – Solar Films ja Ricky Rapper Oy
Levitys  – Nordisk Film