Minulla oli uusi, vaaleansininen hattu, sellainen karvainen. Isä oli sen ostanut ja sen piti olla hieno... niin kauan, kunnes sekin koulussa huomattiin ja minua alettiin haukkua jäätukaksi. Minua tönittiin pitkin pihaa, kunnes kaaduin. Makasin maassa mahallani ja itkin, laitoin kädet tiukasti kasvojeni ympärille, sillä en halunut sen lumen, jota he potkivat päälleni, osuvan poskiini ja siksi, että en halunut kenenkään näkevän, miten räkä valui nenästä. Kun välitunti loppui, kaikki juoksivat jonoon, paitsi minä, joka ajattelin, että en ikinä nouse tästä! Tuli opettaja, joka tylysti tokaisi minulle, että nouses nyt ylös siitä! Aivan kuin olisin tehnyt jotain pahaa....
Noniin, tuollainen juttu se pulpahti mieleen, kun luin kirjaa Jalat ilmassa, minkä on kirjoittanut Antti Rönkä. Juuei, ei ole Matti Röngän poika, vaan on Petri Tammisen poika. Miksi tartuin kirjaan, niin lähes puolivahingossa.
Osa Antti Röngän kirjan kannesta Jalat ilmassa. Kuva: Gummerus
Tiesin, että oli ilmestynyt kirja, mikä kertoo koulukiusaamisesta ja ajattelin, että hienoa, mutta ei kosketa minua. Näin ohimennen Jyväskylän kirjamessuilla, kun Antti Rönkä oli siellä haastateltavana ja ajattelin, miten hienoa, kun nuori mies pääsee kertomaan kirjastaan. Vaan kun kirja osui käsiini, vilkaisin sitä sen verran, että luin lauseen sieltä täältä ja olin heti, että nyt kättä päälle ja menoksi. Luin kirjan lähes ahmien, ihaillen sitä upeaa tekstiä, mitä tämä kovia kokenut nuori mies suoltaa. Antti Rönkä osaa kuvata asioita äärimmäisen hyvin, aina liikutukseen asti, mutta hei, myös niin, että välillä saatoin jopa nauraa. Enkä kerro, missä kohin, sillä se on jokaisen itse koettava.
En lukenut kirjaa niin, että olisin ajatellut, kuinka tässä nyt kirjailijan poika kirjoittaa. Kyllä, aikaisemmin olin miettinyt sitä, miten olen lukenut kaikki hänen isänsä kirjoittamat kirjat, niin että mahtaisko olla samaa tyyliä... Hah, Jalat ilmassa on niin omintakeista tuotantoa, että olin kaiken aikaa fiiliksissä "hiphurraa"! Välillä olin heltyyksissäni niin sitä mieltä, että voi poikaa, tule tänne, niin täti halaa, kun taas sitten, että ei hemmetti, kyllä se poika pärjää !!!
Vaikka tämä kirja on nuoren miehen kertomus siitä, millaista on, kun on koulukiusattu, millä lailla se vaikuttaa ihmisen elämään, niin kyllä tämän kirjan soisi olla se, minkä jokaisen olisi luettava! Niin kiusattujen kuin kiusaajienkin ja niiden, jotka eivät siitä mitään tiedä tai niiden, jotka ovat muka tietävinään. Miltä tuntuu, kun kokee olevansa eiminkäänarvoinen.
Minusta tuli heti myös Antti Rönkä - fani ja odotan häneltä lisää tekstiä, kuten....
Osa Petri Tammisen kirjasta Silloin tällöin onnellinen. Kuva: Gummerus
...tämä kirja, missä hän keskustelee isänsä Petri Tammisen kanssa. Erittäin hyvä jatkumo edelliselle kirjalle, koska samoista aiheista käsitellään nyt isän ja pojan kesken. Hyvin paljon myös kirjoittamisesta.
Minulla on ollut ilo haastatella Petri Tammista ja muistan sen aina. On meinaan pakko kertoa, kuinka haastattelua edeltävänä yönä näin unta, miten kaikki menee ihan päin.... Joku, lohdutti, että no silloin kaikki onnistuu! Kiva! Petri soittaa minulle vähän ennen sitä aikaa, jolloin meidän piti tavata ja kertoo, kuinka auto on mennyt rikki, hän myöhästyy alkuperäisestä tapaamisajasta, mutta ehtii haastatteluun, koska hänen kotipaikallaan oli juuri avattu autovuokraamo ja hän oli sen ensimmäinen asiakas. En myöskään ollut lähettänyt hänelle etukäteen kysymyksiä, koska minulla ei ollut niitä. Kerroin, että kyselen mitä mieleen juolahtaa ja hän saa vastata, mitä sattuu. Hyvin meni, vaikka puhuimme siitäkin, millaista on, kun on ujo.
Kun luin tätä kirjaa, niin itsekin vanhempana, olin välillä kyynelissä. Yritin omalle pojalleni lukea pätkiä, mutta en kyennyt. Isän ja pojan suhde on sitä, mitä ei aina vaan ymmärrä ja silti haluaa ymmärtää. Olin iloinen siitä, että poika piti pintansa, oman päänsä. Olin iloinen siitä, että isä osasi tulla vastaan. Erinomainen kirja ihan kaikille!
Hieno vinkki siitä, kun ja jos meinaa laittaa lapsen "jäähylle", niin tarve olisikin mennä itse!
Joka tapauksessa isä, joka opettaa kirjoittamista ja on siinä hyvä, yrittää neuvoa poikaansa, joka taas osaa perustella ne omat tapansa kirjoittaa. Ihan mahtavaa, se pyrkimys kulkea omaa polkuaan.
Yritin lukea lapselleni lauseen, minkä tässä isä pojalleen kirjoittaa: "Olen tehnyt paljon virheitä, mutta olen näköjään tehnyt ne niin, etten kuitenkaan ole estänyt sinun kehittymistäsi noin fiksuksi."
Juuri näin, siinä voin kiteyttää sen, millainen isä, sellainen poika, mutta kukin omalla tavallaan, omalla tyylillään. Se välittäminen ja rakkaus ilmenee niin, että siellä se on, rivien välissä!
Aion jatkossakin seurata, niin isää kuin nyt poikaakin!
