Saara Aalto ja Teemu Roivainen lähtevät yhdessä Rakkaustarina – 20-vuotisjuhlakiertueelle syksyllä 2025. Tavatessaan toisensa lukiossa vuonna 2002 heistä syntyi nopeasti tiivis pari, joka jakoi rakkauden musiikkiin ja alkoi esiintymään yhdessä niin lavoilla kuin levyillä. Tällä kiertueella kuulet heidän uransa hienoimpia ja tärkeimpiä kappaleita yli 20-vuotisen matkan varrelta, sekä pääset seuraamaan parin uskomatonta tarinaa tarinoiden muodossa.
Kuva: Ville Paasimaa
Kiertue vierailee 11 paikkakunnalla, alkaa 25. syyskuuta Raahesta ja päättyy Lahteen lokakuun puolivälissä.
Luvassa kauneimpia duettoja, ennen kuulemattomia yllätyskappaleita, parhaita paloja vuosien varrelta, sekä pysäyttävimpiä esityksiä Teemun tangokuninkuusvuosilta ja Saaran X Factor UK-matkalta.
Parisenkymmentä vuotta sitten musiikillisesti lahjakas nuoripari tapasi toisena. Saara muistelee yhteistä historiaa Teemun kanssa:
”Totuus on, että ilman toisiamme me emme olisi voineet rakentaa sellaisia uria, kuin mitkä meillä ovat olleet. Olemme alusta asti tukeneet toisiamme ja puskeneet toisiamme paremmiksi muusikoiksi ja esiintyjiksi, ja musiikillinen yhteytemme on aina ollut maagista. Vaikka perinteinen rakkaustarinamme päättyi jo yli 10 vuotta sitten, olemme luoneet yhdessä niin paljon hienoja juttuja, ettei yhteinen siteemme katkea koskaan. Rakkaustarinamme on vain muuttanut muotoaan. Ja nyt se tuodaan kaikkien nähtäväksi lavalle tämän kiertueen muodossa", kertoo Saara, joka keväällä nähdään myös suositussa Petolliset-televisio-ohjelmassa.
"En malta odottaa, että ihmiset kuulevat ennen kuulemattomia tarinoita meidän yhteisestä matkastamme ja pääsevät kuulemaan kaikki ne upeat kappaleet, jotka ovat muovanneet meidät siksi keitä nyt olemme".
Myös Teemu Roivainen kiittelee yhteistyötä Saaran kanssa:
"Olen aina sanonut, että Saara on itselle yksi suurimmista esikuvista musiikin tekemisessä. Me ollaan saatu jo hyvin nuoresta lähtien tehdä yhdessä musiikkia ja ollaan opittu toisiltamme valtavasti. Saaran kanssa laulaminen ja musisoiminen on todella hienoa ja tulevalla kiertueella pääsemme toteuttamaan ikimuistoisia hetkiä."
Syksyn kiertue 2025
Su 28.9. Raahesali
Ma 29.9. Ylivieska, Akustiikka
Ti 30.9. Kuhmo-talo
Ke 1.10. Rovaniemi, Korundi
To 2.10 Oulu, Pohjankartanon sali
Pe 3.10 Helsinki, Savoy-teatteri
Ke 8.10. Kuusankoskitalo
To 9.10. Huittinen, Risto Ryti-sali
Ma 13.10. Tampere-talo
Ti 14.10. Turku, Konserttitalo
Ke 15.10. Lahti, Sibeliustalo
Tuotanto: Sony Music Live