Serlachius-suvun patruunoista kertovien elämäkertojen sarja on saanut jatkoa historiantutkija, FT Oula Silvennoisen kirjoittamalla Ralph Erik Serlachiuksen elämäkerralla Savunharmaa eminenssi (Siltala). R. Erik oli viittä kieltä sujuvasti puhunut kosmopoliitti, joka johti Serlachius-yhtiötä läpi sen menestyksen vuosien.
Ralph Erik Serlachius (1901–1980) oli vuorineuvos Gösta Serlachiuksen vanhin poika, jota valmennettiin lapsesta saakka perheyrityksen jatkajaksi. Tie ei ollut helppo, mutta R. Erik osoitti olevansa isänsä veroinen yritysjohtaja, joka vei Serlachius-yhtiön määrätietoisesti maailmanmarkkinoille.
Kuva: Serlachius-museot
Oula Silvennoinen kirjoitti myös vuonna 2012 ilmestyneen Gösta Serlachiuksen elämäkerran Paperisydän (Siltala). Hänestä oli kiinnostavaa perehtyä sen yhteydessä tutuksi tulleeseen R. Erikiin ja todeta, miten erilainen tämä oli isäänsä verrattuna – siitä huolimatta, että hän oli aina isälleen lojaali vanhin poika ja tältä oppinsa saanut yritysjohtaja.
R. Erik ymmärsi delegoinnin välttämättömyyden. Hän ympäröi itsensä pätevillä alaisilla ja luotti heidän kykyynsä tehdä päätöksiä. Tässä hän erosi suuresti isästään Göstasta, joka halusi kontrolloida kaikkea pienimpiä yksityiskohtia myöten. ”Tyyni itsevarmuus oli R. Erikin hallitseva piirre niin johtajana kuin ihmisenä. Yleinen itsekorostus ja pröystäily olivat hänelle täysin vieraita”, Silvennoinen kuvailee.
Ralph Erik Serlachius osallistui 1920-luvulta lähtien aktiivisesti Serlachius-yhtiön johtamiseen Mäntän tehtaiden isännöitsijänä ja isänsä luottomiehenä. Kun Gösta kuoli 1942, R. Erik jatkoi hänen linjallaan. Vaikein aika osui sotavuosiin, mutta sodanjälkeiset vuosikymmenet muistetaan yhä yhtiön ja Mäntän todellisena kulta-aikana.
”Samoin kuin isänsä, R. Erik oli koko ajan etsimässä uusia tuotteita, joilla Serlachius-konserni saisi kilpailuetua. Kantavaksi ideaksi osoittautui 1950-luvun puolivälissä Yhdysvalloista saatu ajatus ryhtyä valmistamaan Mäntässä kreppi- ja pehmopapereita”, Silvennoinen sanoo.
Kulisseissa viihtynyt taustavaikuttaja
R. Erik Serlachiuksesta tuli Urho Kekkosen presidenttikausien poliittinen taustavaikuttaja ja vientiteollisuuden huipulla istuvan vuorineuvospiirin keskeinen moottori. Serlachius ajoi asioita mieluiten metsästys- ja kalastusretkien yksityisissä keskusteluissa, illallispöydissä ja kabineteissa.
Gösta Serlachiuksen taidesäätiötä R. Erik johti isältään oppimalla linjalla mutta matalammalla profiililla. Säätiön taidekokoelmaa kartutettiin tasaisesti, ja se sai pysyvän sijan Joenniemen kartanosta. Samalla taidesäätiön toimintaa kehitettiin vähitellen ammatillisempaan suuntaan.
Osa kirjankannesta. Kuva: Serlachius-museot
Henkilökohtaisessa elämässään R. Erik oli sunnuntailapsi. Hänen avioliittonsa oli onnellinen, eikä hänen tarvinnut kantaa huolta lapsistaan. Ulkoisesti itsevarma, viittä kieltä sujuvasti puhunut maailmankansalainen oli kuitenkin ristiriitojen mies, joka tunsi olonsa kotoisaksi vain synnyinseudullaan Mäntässä.
R. Erikin kauden loppupuolella oli jo nähtävissä, ettei yhtiö voisi jatkaa pitkään vanhalla linjalla. Hän luovutti vuonna 1968 pääjohtajan tehtävät pojalleen Gustafille (1935–2009) yhtiön 100-vuotisjuhlien yhteydessä. Gustafin tehtäväksi tuli todeta metsäteollisuudessa tapahtuvat muutokset ja tehdä niiden pohjalta myöhemmin suuria ratkaisuja.
Oula Silvennoisen mukaan voi hyvin uskoa R. Erikin kauden jääneen monen mieleen Serlachius-yhtiön kulta-aikana. Se on tarina sodanjälkeisen Suomen kasvusta menestykseen ja vaurauteen vahvistuvan hyvinvointivaltion ja suomalaisen kansallisvaltion huippuvuosikymmeninä.
Elämäkertojen sarja jatkuu
Oula Silvennoisen elämäkerta Ralph Erik Serlachiuksesta on osa kirjasarjaa, jossa seurataan Mäntän patruunoiden seikkailuja teollisuuden ja taiteen maailmoissa. Vuonna 2021 ilmestyy vielä sarjan neljäs osa: Teemu Keskisarjan elämäkerta Gustaf Serlachiuksesta, Serlachius-yhtiön neljännestä ja viimeisestä johtajasta.
”Tämä kirjasarja on ollut Gösta Serlachiuksen taidesäätiölle äärimmäisen tärkeä projekti. Olemme paitsi halunneet teettää perustutkimusta Serlachius-suvun ja Mäntän menneisyydestä, myös antaa maamme kiinnostavimpien historioitsijoiden kertoa siitä omilla äänillään. Lähes viisitoista vuotta jatkunut projekti on vaikuttanut paljon myös näyttelyihimme ja käsitykseemme Serlachiusten ja Mäntän tarinasta”, toteaa Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen.
