Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 04.12.2024

Shedin nuorten vuosi huipentuu joulunäytelmään HKT:n näyttämöllä – Shed Säätiö sai arvovaltaisen suojelijan

Helsingin Kaupunginteatterin ja Shed- musiikkiteatterin tämän vuoden joulunäytelmä Prinsessa Ruusunen – paluu tulevaisuuteen, saa ensi-iltansa 3. ja 4. joulukuuta studio Pasilassa. Musikaali on koko perheelle sopiva tarina aikuiseksi kasvamisesta ja ystävyydestä.  

 

Kuvassa on joukko nuoria tanssimassa siisteissä pitkissä housuissa ja koululiivissä.  Keskellä on tyttö, jolla on vaalea tyllihame ja kirjava pusero sekä vaaleat hiukset.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

 

Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Tämän sanoman pohjalta on syntynyt Shed Säätiö, joka tulee valtavirrasta poikkeavaa teatterihanketta, joka tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden olla esillä omina ja ainutkertaisina yksilöinä. Tavoitteena on tuoda lähemmäksi monimuotoisuutta arvostavaa yhteiskuntaa viihdyttävän ja vaikuttavan teatterin keinoin. Shed Säätiön esikuvana toimiva Chickenshed-teatteri Lontoossa on tehnyt taidetta yhdessä lasten ja nuorten kanssa jo 50 vuotta.

Tämänvuotinen joulunäytelmä Prinsessa Ruusunen – paluu tulevaisuuteen sekoittaa humoristisesti vanhaan perinteiseen Grimmin veljesten satuun aikamatkailua. Ruusunen löytää yllättäen itsensä 1970-luvulta eli ajalta, jolloin hänen omat vanhempansa olivat Ruususen ikätovereita eli 16-vuotiaita. Haltiakummien virkaa toimittavat maagisen sisäoppilaitoksen hullunkuriset opettajat, jotka tuntuvat aiheuttavan enemmän harmia kuin hyötyä. Koko kuningaskunnan tulevaisuus, eli siis nykyisyys, on vaakalaudalla.  

Teoksen ohjaa Jyri Numminen. Musikaalin rooleissa nähdään yhteensä lähes 80 Shedin nuorta. Prinsessa Ruususen roolissa vuorottelevat Ronja Räsänen, 18 ja Oona Puhakka, 19.  

– Meillä on ollut superhauskaa teosta tehdessä ja se välittyy varmasti myös yleisölle. Shedissä parasta ovat ihmiset. Ilmapiiri on kaikille turvallinen ja kannustava, sanoo Puhakka.   

Osa näytöksistä on jo loppuunmyytyjä, mutta lippuja on myös vielä jäljellä.

Shed Säätiön musiikkiteatterihanke toteutetaan vuosittain yhteistyössä Helsingin Kaupunginteatterin kanssa. Toiminnan mahdollistaa Elisa oyj:n vuonna 2017 perustama Shed Säätiö.

Shed Säätiö on iloinen ja ylpeä voidessaan kertoa, että Shed-hankkeen suojelijana aloittaa tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb.  

– Arvostamme suuresti tasavallan presidentin puolison Suzanne Innes-Stubbin tukea ja toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi Shed-hankkeen suojelijaksi, sanoo Shed Säätiön hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattila.

https://hkt.fi/esitykset/prinsessa-ruusunen-paluu-tulevaisuuteen-2024/