Pitkäaikainen showpainifani Jouni kävi seuraamassa lajin tapahtumia sekä WWE:n vieraana Englannissa että FCF:n vieraana Helsingissä. Lue, mistä tässä kulttuuri-ilmiössä on kysymys ja kuuntele Häijy-Heimo Ukonselän haastattelu.
Itse törmäsin SubTV:llä aikanaan esitettyyn WWE:n ohjelmistoon vuonna 2003. Ensimmäisenä innostuin lajissa siitä, kuinka pahiksilla oli oikeasti lupa haukkua yleisöä. Komea, lihaksikas ja kuuluisa Randy Orton pilkkasi ylimielisesti paikallista urheilujoukkuetta ja totesi olevansa paremmassa kunnossa kuin häntä katsomaan tulleet pullukkafanit. Yleisö buuasi silmittömästi, ja minä olin haltioissani – kerrankin esiintyvä taiteilija sai ihan luvan kanssa tehdä muutakin kuin kiitellä nöyrästi yleisöään!
Nykyään Randy Orton esittää kylmäpäisen hyviksen roolia. Kuva: Jouni Hakkarainen
Showpaini on laji, jota on vaikea selittää auki siitä tietämättömälle. Osa ihmisistä tietää tasan sen verran, että kyseessä on liveyleisön edessä esitettävä kamppailulaji, jossa otteluiden lopputulokset ovat ennalta sovittuja. Näillä pohjatiedoilla saatetaankin jo päätyä leimaamaan koko touhu jonkinlaiseksi teeskennellyksi urheiluksi tai vaihtoehtoisesti jopa yleisön huijaamiseksi. Tässä näkökulmassa sivuutetaan kuitenkin täysin lajille elintärkeät show-elementit. Eihän kukaan rikosromaaneistakaan ihmettele, että miksi kukaan haluaisi lukea keksityistä rötöksistä.
Showpaini – kuten mikä tahansa muukin viihteen laji – pyörii keksittyjen hahmojen ja juonikuvioiden ympärillä. Tyypillisiä ovat klassiset vastakkainasettelut hyvän ja pahan välillä. Perinteisimmillään pitkään kestävässä kuviossa on nokakkain keinoja kaihtamaton, sääntöjä rikkova pahis sekä yleisön suosiossa oleva sympaattinen hyvis. Showpainissa kehä on näyttämö, painijat toimivat näyttelijöinä ja tapahtumiin ääneen reagoiva yleisö lisää viimeisen jännitteen.
Tunnelma maailman johtavan showpainifirman WWE:n tapahtumissa on tavallisesti sähköinen. Kuva: Jouni Hakkarainen
Tapahtumailtamat itsessään koostuvat eri ottelijoiden välillä käydyistä matseista sekä puheosioista, joiden aikana meneillään olevia saippuaoopperamaisia kuvioita sekä niihin kuuluvia hahmoja rakennellaan. Joissain otteluissa on panoksena kunnia ja tuleva menestys, joissain mestaruusvyö ja joissain jotain ihan muuta. Salainen suosikkini oli vuonna 2005 käyty Eddie Guerreron ja Rey Mysterion välinen tikapuuottelu, jossa panoksena oli Dominik-nimisen lapsen huoltajuus.
Itse kehätoiminta on showpainissa tavallisesti varsin näyttävää. Siinä missä esimerkiksi vapaaottelussa ja nyrkkeilyssä realismi sanelee säännöt, nähdään showpainikehissä usein voimamiesmäisiä heittoja ja hurjapäisiä hyppyjä. Otteluista pyritään luonnollisestikin luomaan kiinnostavia, räjähtäviä ja kilpailullisia. Lisäksi jokaisella painijalla on omat nimikkoliikkeensä ja oma ottelutyylinsä – toiset luottavat raakaan voimaan, kun taas toiset voittavat ottelunsa ketteryydellään ja taistelutahdollaan.
Jokaisella painijalla on oma sisääntulomusiikkinsa ja omat maneerinsa. Kuvassa irlantilainen Sheamus. Kuva: Jouni Hakkarainen
Vaikka lopputulokset käsikirjoitetaan, on showpainijoiden hyvyydessä aidostikin mitattavia määreitä. Yksi tärkeimpiä asioita turvallisuustekijöiden lisäksi on esiintyjän kyky saada yleisönsä mukaan otteluunsa. Taitavalle hyvikselle on helppo hurrata, kun taas onnistuneelle pahikselle buuaa mielellään.
Mikäli ei ole koskaan nähnyt showpainia, kannattaa sille antaa mahdollisuus. Heikkohermoisempia lohduttanee tieto siitä, että vaikka laji voi näyttää varsin pelottavalta ja brutaalilta, pyrkivät ottelijat oikeasti enemmän suojelemaan kuin satuttamaan toisiaan kehässä. Barbaarimaisesta väkivaltaviihteestä ei siis ole kyse, vaan teatraalisilla elementeillä maustetusta urheilullisesta kilvoittelusta.
WWE vieraili huhtikuun puolessa välissä kuuluisalla O2-areenalla Lontoossa. Kuva: Jouni Hakkarainen
Jo vuonna 1952 perustettu World Wrestling Entertainment, eli WWE, on maailman johtava showpainiyritys. Yhtiön lippulaivashow Raw on pyörinyt Yhdysvaltojen televisiossa joka maanantai vuodesta 1993 lähtien, ja se on edelleen tavallisesti yksi maanantai-illan katsotuimpia ohjelmia. Show näytetään tavallisesti suorana, ja se kestää kolme tuntia mainosten kanssa.
Raw'ta kuvataan yleensä Yhdysvalloissa, mutta pari kertaa vuodessa se matkustaa myös Iso-Britanniaan ja Kanadaan. Joskus tv-lähetyksiä on tehty myös ainakin Italiassa ja Japanissa. Myös edesmennyt suomalainen Tony Halme paini hetken aikaa menestyksekkäästi WWE:ssä vuonna 1993. Mielenkiintoisena anekdoottina WWE-painijat saattavat otella jopa 250 matsia vuodessa.
Niljakas tämänhetkinen WWE:n raskaansarjan mestari Seth Rollins joukkoineen. Kuva: Jouni Hakkarainen
Noin vuosi sitten WWE lanseerasi internetin kautta toimivan WWE Networkin, jonka kautta firman ohjelmistoa pystyy seuraamaan entistä kätevämmin. Palvelusta löytyy televisiolähetysten lisäksi myös tuoreet isommat tapahtumat, joita ennen lähetettiin ainoastaan maksukanavilla. WWE Network näkyy nykyisin myös Suomessa, ja sen tilaaminen tänne maksaa 12,99 dollaria eli noin 10 euroa.
Käyttöliittymältään elokuvapalvelu Netflixiä muistuttava WWE Network sisältää kaikki WWE:n koskaan tuottamat maksu-tv-tapahtumat yli 30 vuoden ajalta. Katseltavaa materiaalia on yhteensä yli 3000 tunnin edestä, ja uudet tilaajat pääsevät kokeilemaan palvelua ilmaiseksi vielä huhtikuun loppuun asti seuraavasta linkistä: http://www.wwe.com/wwenetwork
Fight Club Finland on suomalainen vuonna 2006 perustettu showpainipromootio, jossa ottelee tällä hetkellä ulkomaalaisten vahvistusten lisäksi vakituisesti noin 20 suomalaista painijaa. Kun ensimmäisen kerran eksyin vuonna 2007 FCF:n tapahtumaan, olin puulla päähän lyöty. Olin jotenkin olettanut, että koska WWE on niin valtava organisaatio ja työllistää alan huippuja kaikista maailman eri kolkista, on heidän tasonsa oltava paljon korkeampaa kuin piskuisessa Suomessa. Yllättäen tasoero ei kuitenkaan ollut kehätuotteen kannalta mitenkään valtava, vaan huomattavasti harvemmin painivat suomalaispainijat päinvastoin tuntuivat pistävän itseään jopa enemmän likoon.
Viime vuosina olen pyrkinyt menemään paikalle Fight Club Finlandin tapahtumiin aina silloin, kun ne osuvat Helsinkiin. Välillä yhtiö on kiertänyt myös esimerkiksi Rovaniemellä, Vilppulassa, Kotkassa ja Lohjalla, mutta aivan viime aikoina show't ovat pysyneet taas pääasiallisesti pääkaupunkiseudulla.
Seuraavan kerran kotimaista showpainia pääsee seuraamaan Sokos Hotel Presidentin Pressa-yökerhossa 2.5.2015 klo 18–20. Tapahtuma on ikärajaton ja lisätietoa löytyy täältä: http://www.fightclubfinland.fi/tapahtumat.php?event=88
Seuraavan FCF-tapahtuman juliste
