Tampereen Työväen Teatterin perinteikkäällä Eino Salmelaisen näyttämöllä saa ensi-iltansa 16.10. uusi sovitus näytelmäklassikosta Ikiliikkuja. Yhdeksänhenkinen ensemble, mukana sekä TTT:n kiinnitettyjä näyttelijöitä että vierailijoita, tulkitsee näyttämöllä Maiju Lassilan kuvaamat suomalaiset sitkeydessään, elämänhalussaan ja rakastettavassa huvittavuudessaan. Musiikin ja tanssin vauhdittamana syntyy rehevän kansan rillumarei.
Etualalla ovat Tom Lindholm ja Mika Honkanen, taustalla Janne Kallioniemi, Teija Auvien, Ilona Pukkila, Auvo Vihro. Kuva: Kari Sunnari
Odotukset ovat korkealla, sillä teoksen sovittaja ja ohjaaja Sirkku Peltola on maamme esitetyimpiä nimiä ja tamperelaisyleisölle erityisen tärkeä. Peltola on saanut työskentelystään mm. Suomi-palkinnon ja Olavi Veistäjä -palkinnon.
”Kansan nauru on paras nauru. Luen Ikiliikkujaa yhtä aikaa sekä kunnianosoituksena ihmisen lannistumattomalle yrittämisen uskolle, että ivanauruna ikuiselle ahneudelle. Molemmat ihmistä lakkaamatta liikuttavat. Algot Untola (pseud. Maiju Lassila) kulki omaa tietään, ei asettunut missään vaiheessa virallisen kulttuurin edustajaksi, eikä myöskään virallisen kansankuvauksen pönkittäjäksi. Hänen kansansa ei ole nöyrää, totista, puurtajapaavoa, vaan kaikki ihmisen sielunliikkeet tunnustavaa lasta ja monensukupuolista yrittäjää, jolla on muitakin intohimoja kuin kasken raivaus ja tervanpoltto”, Peltola sanoo.
Tom Lindholm ja Janne Kalliomäki. Kuva: Kari Sunnari
Ikiliikkujan riemukkaasta musiikista vastaa näyttämölläkin haitaria soittava Anne-Mari Kivimäki. Kansantanssista vaikutteita saanut koreografia on Timo Saaren, koko näyttämön leveydeltä aukeava lavastus Hannu Lindholmin ja verevästi hahmoja kuvaava pukusuunnittelu Jaana Aron kokenutta käsialaa. Maiju Lassilan elämänmakuiset hahmot tulkitsevat roolitöissään Teija Auvinen, Tom Lindholm, Janne Kallioniemi, Ilona Pukkila, Panu Valo, Auvo Vihro, Samuli Muje, Mika Honkanen ja Anne-Mari Kivimäki.
Onko elämän tavoite rahapalkinto, syntyykö itseoppineiden insinöörien käsissä ikiliikkuja, vai voisiko ihmisen energiaa ylläpitävä voima sittenkin löytyä yllättävältä suunnalta?
