Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.07.2024

Sleepy Sleepersin 50-vuotisjuhlakonsertit Helsingin Jäähallin lisäksi Tampereella ja kotikaupungissaan Lahdessa

Sleepy Sleepers esiintyy 50-vuotisjuhlansa myötä joulukuussa Helsingin Jäähallin lisäksi Tampereella ja Lahdessa. Sleepy Sleepers 50 vuotta -konsertti pidetään 27. marraskuuta Tampere-talossa ja 4. joulukuuta Lahden Messukeskuksen Vesijärvi Hallissa. Jo aiemmin on julkaistu itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta Helsingin Jäähallissa pidettävä konsertti. Tämä tapahtuma on jo lähes loppuunmyyty.

 

Kuvassa ovat Sleeper Sleepersin bändiläiset miehet seisomassa kolme paria vastakkain ja oikealla yksi itsekseen.  Kaikilla on isot kaarevat otsatukat.  Keskellä on polviasussa Tiina Tiikeri leopardihameessa. Tausta on punainen ja vasemmassa ja oikeassa reunassa on kultaiset reunukset.

Osa levyn Rocky VI Pölkyllä päähän kannesta vuodelta 1986. Kuva: AMT

 

Juhlakonserttien lavalle nousee huikea joukko maamme musiikki- ja viihdemaailman huippuhahmoja, kuten Mato Valtonen, Sakke Järvenpää, Sakari Kuosmanen, Varre Vartiainen ja Tume Uusitalo ja Timo Tolonen – ja tässä vain osa lavalle nousevista artisteista. Kokoonpanot vaihtelevat hieman eri kaupungeissa.

- Tulkaa tsekkaamaan itsenäisyyspäivänä historian suurinta Sliipparit 50-vuotisjuhlakonserttia. Pärinää ja pauketta riittää, kertovat Sliippareiden isät, Sakke Järvenpää ja Mato Valtonen.

Sleepy Sleepers on yhtye, jonka monet tuntevat jo Sliipparit-lempinimestään. Yhtye sai alkunsa vuonna 1974 Lahdessa, ja se herätti jo ensimmäisillä julkaisuillaan suurta huomiota. Kuka, mitä, häh, Naiset haisee pahalle, Uiskin kauhistus ja monet muut yhtyeen kappaleet ravistelivat suomalaista rocklyriikkaa. Vuonna 1977 Sliipparit puolestaan aiheuttivat skandaalin Takaisin Karjalaan -albumillaan, jonka sanoma ei istunut silloiseen suomalaiseen neuvostomyönteiseen politiikkaan.

 

Kuvassa on vasemmalla Urho Kekkosta muistuttava piirroskuva. Miehellä on mustasankaiset silmälasit ja sininen suorakaiteita sisältävä kaulanauha.  Rinnassa on tatuointeja, joissa on vasemmassa hartiassa merenneito, rinnassa miekkakala ja lintu. Oikealla rinnassa on suutelevat Breshnev ja Kekkonen..  Oikeassa olkapäällä on tikarissa Suomi ja tikari on pistetty hatun läpi.

Kuva: Loud'n Live Promotions Oy

 

Takaisin Karjalaan on vaikuttanut jopa kirjailija Sofi Oksaseen. Hän piti Frankfurtissa lokakuussa 2014 puheen suomettumisesta ja kansallisesta itsetunnosta ja muisteli vuotta 1977 itsesensuurin ja Sleepy Sleepersin vuotena.

– Syntymävuoteeni sijoittui erään suomalaisen rockyhtyeen, Sleepy Sleepersin, levyn julkaisu. Äänitteen alkuperäinen nimi olisi ollut Karjala takaisin, mutta ulkopoliittisista syistä se julkaistiin nimellä Takaisin Karjalaan. Julkaisun katsottiin vahingoittavan Suomen ja Neuvostoliiton suhteita, ja se poistettiin levyautomaateista ja keikkojen perumista vaadittiin. Bändi ei kuitenkaan suostunut suomettumaan ja siitä tuli yksi Suomen suosituimmista rockyhtyeistä, Oksanen totesi.

Sliipparit ovat olleet varsin tuottelias yhtye. Esimerkiksi 1984 se julkaisi kaikkiaan viisi albumia vuoden aikana. Yhtyeestä muotoutui 1980-luvun lopulla ympäri maailman tunnetuksi Leningrad Cowboys -kokoonpano, joka keräsi parhaimmillaan kymmenien tuhansien katsojien yleisöjä.

Sleepy Sleepersin viimeisin studioalbumi, Vain Elämää – Only Rock'n'roll, ilmestyi 2015.

Konsertit tuottaa Loud'n Live Promotions Oy