Jaalas on jalo elämä ja kesäteatteri! Tänä kesänä juuri Eino Leinon päivän tuntumissa, saimme nähdä Eino Leinon pyjamassa! Antti Hopian hulppea farssi, jonka on Jaalaan ohjannut Heidi Koskinen-Järvisalo.
Oli kolea kesäinen ilta ja rakensimme vilteistä kivan pesän, joten mikäs oli ollessa ja nauttiessa näytelmän annista.
Janne Järvisalo on niin Eino Leino, että kyllä vaan pystyi uskomaan häneen. Tuli melkein sellainen fiilis, että noin se juuri on mennyt (vaikka ei). Janne on Eikan pyjamassa ihan tähti, niin oli sujuvaa tulkintaa.
Eino asuu vuokralaisena leskirouva Sofia Schoultzin luona. On kovasti mieltynyt rouvan tyttäreen Freyaan. Talossa on toinenkin vuokralainen, Herra Uusitalo, joka taas on mieltynyt leskirouvaan. Sitten on ihan uusi piika, niin ja Kuolema, joka tupsahtaa vierailulle. Melkoiset antimet!
Auli Kallio veteli omaan topakkaan ja tykättyyn tyyliinsä leskirouvan osan. Välillä arvokkaasti hautajaisvermeissä ja sitte taas hiukan rennommin ihailtavassa essussa. Vähän niin kuin mielialan mukaan, joka vaihteli laidasta laitaan. Hänen tyttärenään Freyana on Elisa Heikkilä. (Freya Schoultz oli Eino Leinon ensimmäinen vaimo).
Piikana kaiken sivusta seuraajana, hyvillä suosituksilla yrittää mm. lakanoita vaihtaa Tiina Klemola. Hän se melkein ymmärtää runouden päälle. Ihana tyyppi!
Herra Uusitalo, jolle Eino on velkaa ja joka haluaa Einon kirjoittavan hänelle rakkausrunoja, jotta voisi lähestyä leskirouvaa. Jussi Kunttu esiintyy vakuuttavan hauskasti harmaantuneena hupiukkona, jolla vielä varmaan toimii.
Viimeisenä tulee Kuolema, joka on pukeutunut naiseksi ja hyvin sitä esittää Justiina Lampela. Vaikka näytelmässä on Kuolema, se ei ole ollenkaan huono asia, vaan erittäin hupaisaa.
Sulle nauran neiti kesäheinä - juurikin niin, sillä tässä esityksessä ei lauleta, mutta nauretaan, siis yleisö nauraa.
Eino Leino pyjamassa on todella hyvä näytelmä, sen teksti on niin hyvällä tavalla erikoinen ja loppua kohden vaan vielä parani. Hyvä Jaala!
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan, neiti kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino
Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo
