Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.03.2024

Suomen 2020-luvun katsotuin kotimainen elokuva Myrskyluodon Maija Ruotsin ensi-iltaan huhtikuussa

Myrskyluodon Maija -elokuva tulee ensi-iltaan Ruotsissa perjantaina 19.4.2024. Solar Filmsin elokuvan levittää Ruotsissa Nordisk Film, kuten Suomessakin. Elokuvan tuottaja ja Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle kertoo, että elokuva julkaistaan Ruotsissa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmissa on myös, että Myrskyluodon Maija julkaistaan Norjassa loppuvuonna. Ruotsinkielisillä alueilla se esitetään nimellä Stormskärs Maja.

 

Kuvassa on Maija vauva sylissään ja hän katsoo sitä. Vieressä on sängyllä makaamassa pää tyynyllä on ja katsoo vauvaa. Tausta on tumma.

Amanda Jansson (Maija) ja Linus Troedsson (Janne). Kuva: Solar Films/Antti Rastivo

 

Ruotsissa elokuva tullaan esittämään ainakin Filmstadenin teattereissa. Lisäksi se näytetään paikallisissa teattereissa, kuten Folkets Biossa. Filmstaden on Ruotsin suurin elokuvaketju ja Folkets Bio kulttuuriyhdistys, joka tuo, levittää ja näyttää elokuvia eri puolilta maailmaa. Yhdistys toimii 17 paikkakunnalla.

Tiina Lymin ohjaama elokuva on saanut eiliseen 27.2.2024 mennessä kaikkiaan 334 467 katsojaa elokuvateattereissa. Ensi-iltaan se tuli Suomessa 19.1.2024 ja ylitti 300 000 katsojan rajapyykin viidessä viikossa. Myrskyluodon Maija on 2020-luvun katsotuin kotimainen elokuva.

 

 

Elokuvasta

Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama upea historiallinen elokuva kertoo Maijan elämäntarinan suurten peruskysymysten äärellä. Elokuvan ensi-ilta oli 19.1.2024.

Myrskyluodon Maijan päärooleissa Maijana ja Jannena nähdään Amanda Jansson ja Linus Troedsson. Jonna Järnefelt ja Tobias Zilliacus näyttelevät Maijan vanhempien roolit. Maijan sisarta näyttelee Amanda Kilpeläinen Arvidsson. Brittiläisten upseerien roolit näyttelevät Desmond Eastwood ja Tony Doyle. Elokuvassa on mukana useita ahvenanmaalaisia aikuis- ja lapsinäyttelijöitä Maijan ja Jannen lapsina sekä Maijan veljinä.

Solar Filmsin tuottama elokuva on mittava kotimainen suurtuotanto. Sitä voidaan pitää yhtenä 2010-2020-lukujen suurimmista kotimaisista tuotannoista ja se tuo Myrskyluodon 1800-luvun maailman modernin elokuvakerronnan keinoin tähän päivään. Elokuvan ovat tuottaneet Jukka Helle, Hanna Virolainen ja Markus Selin, ja sen levittää Nordisk Film. Elokuva on ruotsinkielinen. Ohjaaja Tiina Lymi on käsikirjoittanut elokuvan Anni Blomqvistin romaanisarjan pohjalta ja inspiroimana.