Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 22.05.2024

Suomen ahkerimmat koomikot Heikki Vilja ja Mikko Vaismaa Tupla V -kiertueelle syksyllä

Heikki Vilja ja Mikko Vaismaa ovat olleet jo vuosia Suomen ahkerammin keikkailevia koomikoita, yhdessä ja erikseen. Jyväskyläläinen Mikko Vaismaa tunnetaan ilmeikkäänä ja terävänä mestari-improvisoijana. Hän jätti luokanopettajan työt vuonna 2008 ja siirtyi samalla päätoimiseksi koomikoksi.

 

Kuvassa ovat Heikki Vilja ja Mikko Vaismaa istuvat vierekkäin tuoleilla ja molemmat osoittavat vasemmalla kädellään eteenpäin.  Kuvan tausta on oranssi.

Kuva: Suomen Stand Up Club

 

Heikki Vilja on puolestaan toiminut aiemmin näyttelijänä ja teatteriopettajana, mutta keskittynyt pääasiassa koomikkona olemiseen sekä podcastinsa isännöintiin. Hänet tunnetaan pisteliäästä, mutta hyväntuulisesta huumoristaan.

Mikko ja Heikki aloittavat koko Suomen kattavan Tupla V -stand up -kiertueensa 5.10. Lahdesta ja päättävät sen 14.12. Jyväskylään. 22 esitystä kattavalla kiertueella he esiintyvät kaikkialla Suomessa Rovaniemeltä Helsinkiin ja Vaasasta Lappeenrantaan. Kyseessä on nauruduon ensimmäinen yhteinen suuren mittakaavan kiertue, jossa he puivat yhteistä ystävyyttään, omaa elämää ja maailmaa koomikon silmin. Molempien teräväsanainen huumori keskityy hyvän mielen tuottamiseen ilman myötähäpeää.

Heikki ja Mikko odottavat kiertuetta jo nyt. Mikko kommentoi: “Vuosia on tullut kierrettyä Suomea yksin, nyt on hienoa lähteä matkaan kaverin kanssa ja sulauttaa yhteen meidän osaaminen lavalla ja lavan ulkopuolella. On helppoa olla reissussa joustavan ja sosiaalisen kumppanin kanssa. Kiertue tehdään ammattitaidolla rakkaudesta lajiin, koko syksy tulee olemaan naurua.”

Heikki Vilja odottaa hänkin heidän yhteistyötään innolla: "Mikko on jo pitkään ollut mielestäni suomen kovimpia koomikoita. Vuosia ollaan oltu jo hyviä ystäviä mutta nyt viimein päästään yhdessä tekemään tällainen iso kiertue. Parempaa reissukumppania en ainakaan kovin nopeasti keksi."

Kiertueen tuottaa Suomen Stand Up Club.

Kiertuepäivät
La 5.10. Lahti, Lahden Sibeliustalo
Pe 11.10. Kotka, Kotkan konserttitalo
La 12.10. Joensuu, Carelia-sali
To 17.10. Kauniainen, Uusi Paviljonki
Pe 18.10. Rovaniemi, Kulttuuritalo Korundi
La 19.10. Helsinki, Aleksanterin teatteri
Pe 25.10. Raahe, Raahe-sali
La 26.10. Oulu, Pohjankartanon sali
Pe 1.11. Lohja, Laurentius-sali
Ke 13.11. Seinäjoki, Kalevan Navetta
To 14.11. Vaasa, Kulttuuritila Ritz
Pe 15.11. Ylivieska, Akustiikka
La 16.11. Kurikka, Kurikan kampus
Su 17.11. Keuruu, Kulttuuritalo Kimara
Ke 20.11. Turku, Logomo, Teatro, klo 19.00
To 21.11. Uusikaupunki, Kulttuurikeskus Cruselli
To 28.11. Hyvinkää, Villatehdas, Studio Donner
Pe 29.11. Espoo, Sellosali
La 30.11. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
To 5.12. Kuopio, Maxim Kuopio
La 7.12. Pori, Promenadikeskus
La 14.12. Jyväskylä, Paviljonki

https://www.suomenstandupclub.fi/