Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.05.2024

Suuri Reijo Taipale -kiertue lokakuussa - Aavan meren tuolla puolen

Kaksi suursuosittua tangon taituria lähtee Reijo Taipaleen tunnetuksi tekemien laulujen kiertueelle lokakuussa. Reijo Taipale – Aavan meren tuolla puolen -kiertueen artisteina nähdään tangokuninkuuden aikanaan voittaneet tanssilavojen suursuosikit Saija Tuupanen ja Teemu Roivainen.

 

Kuvassa on Reijo Taipale kasvokuvassa ja kuvassa näkyvät hartiat.  Taipaleella on ruskean ruudullinen puvuntakki ja ruskea kravatti.  Tausta on tumma ja vasemmalla on vihreää. Kuva on osa levyn kannesta.

Osa levyn kannesta. Kuva: Reijo Taipale-16 Suomalaista kestosuosikkia-CD

 

Saija Tuupanen ja Teemu Roivainen ovat kiertäneet Suomea yhdessä aiemminkin, muun muassa menestyksekkäällä joulukiertueella 2022.

Reijo Taipale – Aavan meren tuolla puolen -kiertue alkaa 14. lokakuuta Raumalta ja päättyy 18.10. Varkauteen. Muut konserttipaikat ovat Seinäjoki, Iisalmi ja Joensuu. Säestyksestä vastaa Reijo Taipaleen luottohanuristin Jani Heleniuksen 7-henkinen juhlaorkesteri.

Iskusävelten ja tangon mestarilaulajana ja tulkitsijana tunnettu Reijo Taipale ja hänen laulunsa ovat juurtuneet suomalaisten sydämiin. Rakastetun laulajan matka päättyi muutama vuosi sitten, mutta laulut ja tarina jäivät elämään.

Aavan meren tuolla puolen -konsertin musiikki ja tunnelma ovat käsinkosketeltavia, kun solistit muistelevat suomalaisten syvien rivien tulkkina esiintyneen Taipaleen elämäntaivalta ja esittävät hänen muistorikkaita iskelmiään eri vuosikymmenten varrelta.

Esitystä elävöittävät taustaprojisointina nähtävät menneiden aikojen valokuvat sekä muiden muassa Taipaleen kotialbumin kuvat.

Kiertueen tuottaa MagnumLive.

Kiertue:
14.10 Rauma, Rauma-Sali
15.10 Seinäjoki, Seinäjokisali
16.10 Iisalmi, Eino Säisä -sali
17.10 Joensuu, Carelia-sali
18.10 Varkaus, Warkaus-sali

https://magnumlive.fi/liput/