Kansallisteatteri julkistaa ensi syksyn ohjelmistostaan Suuren näyttämön teoksen: kansallisella päänäyttämöllä ensi-iltansa saa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Kaikki kolme kirjaa kattavan suurteoksen ohjaa ja sovittaa Lauri Maijala. Koko kansaa läpileikkaavasti puhutteleva historiallinen draama kuvaa kauniisti ja koskettavasti kansakuntamme syntyä ja kasvukipuja. Esityksen ensemble on poikkeuksellisen suuri: Maijala saa ohjattavakseen 21 näyttelijän kaartin, joka koostuu kokeneista konkareista ja urapolkuaan aloittavista. Puvustuksesta vastaa Auli Turtiainen, lavastuksesta Kati Lukka, valosuunnittelusta Kalle Ropponen sekä musiikista ja äänisuunnittelusta Jani Rapo.
Grafiikka ja kuva: Marko Kovero
Historiallinen eepos osuu suoraan sydämeen
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian osat julkaistiin vuosina 1958, 1960 ja 1962. Historiallinen eepos on yhä edelleen vastaansanomattoman väkevä prologi nyky-Suomelle. Teoksen värikkäiden henkilöiden kohtaloista piirtyy esiin yli puoli vuosisataa suomalaista historiaa, joka ulottuu Venäjän suurruhtinaskunnasta sotienjälkeiseen itsenäiseen Suomeen.
Suurteos kuvaa maamme vaikeita vaiheita, joissa kärsittiin nälästä ja näköalattomuudesta, koettiin katkeruutta epäoikeudenmukaisesta tulonjaosta, elettiin äärimmilleen kärjistyneen poliittisen vastakkainasettelun ja kaoottisen maailmantilanteen aikaa. Seurasi tapahtumien vyöry, joka kulminoitui keväällä 1918 Suomen sisällissodaksi. Sodaksi, joka oli lajissaan yksi Euroopan verisimpiä. Tragediaksi, jonka haavat yhä uudestaan avautuvat, kun niistä yritetään vaieta.
Täällä Pohjantähden alla on suurien tunteiden teos: paljon tuskaa, mutta myös pakahduttavaa rakkautta. Osansa saa tuta niin rahvas kuin eliitti. Sanomaltaan painavan, mutta kieleltään kuulaan suurteoksen roolina on muistuttaa meitä nykypäivän suomalaisia, ettei menneisyys poistu vaikenemalla, eikä maailma muutu paremmaksi unohtamalla. Ristiriidat eivät ratkenneet silloin, eivätkä ratkea tänä päivänäkään oman edun tavoittelulla ja sodalla, vaan yhteen hiileen puhaltamalla.
Jalat suossa, mutta katse tähtitaivaan kirkkaudessa
Täällä Pohjantähden alla on Lauri Maijalan ensiohjaus Kansallisteatterissa. Maijalan ohjauksessa Linnan rakastetusta romaanitrilogiasta syntyy intensiivinen, kaunis ja koskettava historiallinen draama kansakunnan synnystä ja kasvukivuista.
”Olen ylpeä voidessani tuoda oman sovitukseni Pohjantähden kaikista kolmesta kirjasta Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle. Luvassa on esitys, jossa vuorottelevat rakkaus ja viha, työ ja toivo – kuolema ja syntymä. Se on traditiotietoinen historiallinen draama modernille ihmiselle,” ohjaaja Lauri Maijala sanoo.
Ohjattavakseen Maijala saa poikkeuksellisen suuren näyttelijäkaartin. Näyttämöllä nähdään 21 näyttelijää kokeneista konkareista vasta urapolkuaan aloittaviin taiteilijoihin.
Maijalan ohjaama suuri suomalainen klassikko seisoo jalat suossa, mutta katse tähtitaivaan kirkkaudessa. Se muistuttaa, järkyttää ja lohduttaa myös meitä nykyisen maailmanajan eläjiä, kuinka pieni ja avuton yksittäinen ihminen on historian suurissa murroskohdissa.
Ensi-ilta Suurella näyttämöllä syksyllä 2025.
Työryhmä
Rooleissa Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kasper Korpela (Näty), Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Petri Manninen, Pirjo Määttä, Toni Nikka (TeaK), Pyry Nikkilä, Harri Nousiainen, Helmi-Leena Nummela, Lauri Qvick (TeaK), Sulo Rahman (Näty), Wenla Reimaluoto, Otto Rokka, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha Varis
Ohjaus ja sovitus Lauri Maijala
Lavastussuunnittelu Kati Lukka
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Musiikin sävellys Markus Fagerudd
Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo
Videosuunnittelu Pyry Hyttinen, Kati Lukka ja Kalle Ropponen
Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
Dramaturginen assistentti ja ohjaajan assistentti Ada Sallinen
https://www.kansallisteatteri.fi/