Elokuvaohjaaja Agnès Varda (1928–2019) tunnetaan mm. teoksistaan Cléo viidestä seitsemään (1962), Onni on olla nainen (1977), Kuin taivaan lintu (1985) sekä Kasvot, kylät (2017). Myös kuvataitelijana toimineen Vardan kolmesta luovasta elämästä vähiten tunnettu on hänen elämänsä valokuvaajana.
Laskiaiskarnevaali, 1953. Kuva: Succession Agnès Varda — Collection Rosalie Varda
Agnés Varda ryhtyi valokuvaajaksi muutettuaan Pariisiin 1940-luvun lopussa. Sekä tilaustöinä syntyneiden että omasta lähipiiristä otettujen muotokuvien pinnakkaiset todistavat hänen huolellisesta ohjaustyöstään kuvaustilanteissa. Varda kuvasi Rolleiflexillä ja taittokameralla, ja suosikkiaiheita olivat hänen kotinaapurustonsa, Pariisin 14. kaupunginosan viehättävän rapistunut katukuva ja sen asukkaat.
Ensimmäisen valokuvanäyttelynsä Varda avasi 1. kesäkuuta vuonna 1954. Näyttely pidettiin hänen jo myyttiseksi muodostuneen kotilaboratorionsa pihalla, osoitteessa 86 rue Daguerre. Puupaneeleille liimatut vedokset oli ripustettu seinille ja ikkunaluukkuihin. Näyttelyvieraina oli Vardan ystäviä ja naapureita, kuten taiteilijat Alexander Calder, Hans Hartung ja valokuvaaja Brassaï.
An Endless Searching for Substance – x, 2022. Kuva: Suzanne Mooney
Agnés Varda ja hänen tyttärensä löysivät ensimmäisen näyttelyn hopeagelatiinivedokset uudelleen 2014. Vedokset tuodaan näyttelyssä esille alkuperäisessä muodossaan. Näyttely esittelee näkemyksellisen, humoristisen ja herkän valokuvaajan, jonka kuvat ennakoivat hänen uraansa elokuvantekijänä.
Näyttelyn on kuratoinut Carole Sandrin yhteistyössä Rosalie Vardan ja Sherine El Sayed Taihin kanssa. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Rosalie Vardan, galleria Nathalie Obaidan ja Institut pour la photographien kanssa.
Valokuvan paradokseja -näyttely kutsuu pohtimaan valokuviin liittyviä odotuksia ja käsityksiä. Näyttely on kokoelma tutkimuksellisia projekteja, jotka haastavat ”valokuvallisuuden ajatusta”.
Kemiallisia, optisia, sähköisiä, digitaalisia ja laskennallisia valokuvatekniikoita yhdistää ennen kaikkea pyrkimys simuloida näköhavaintoa. Valokuvalta näyttävää kuvaa pidetään herkästi ehdottomana todisteena läsnäolosta kameran edessä, vaikka kuva olisikin algoritmin tuottama. Paradoksi: jos näet kuvan valokuvana, niin se on valokuva – sinulle. Kuvien näkeminen valokuvina valokuvien tarjoaman mallin mukaisesti muodostaa näyttelyn keskiön.
Valokuvan paradokseja -näyttelyä ovat tukeneet Linnamon säätiö, Suomen akatemian rahoittama Valokuvan Post-digitaaliset Epistemologiat -hanke ja Taideyliopiston Kuvataideakatemia.
