Alvar Aalto -kaupunkien verkoston toiminta on laajentumassa valtakunnalliseen kouluyhteistyöhön eri puolilla Suomea sijaitsevien Alvar Aalto -koulujen kesken.
Alvar Aalto -säätiöstä lähetettiin Alvar Aalto -kaupungeille alkuvuonna kutsu, jossa kaupunkeja pyydettiin nimeämään paikkakunnaltaan kouluja mukaan yhteistyöverkostoon. Tavoitteena oli saada mukaan kouluja, jotka voivat toteuttaa arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta omassa arjessaan sekä osallistua verkoston toiminnan yhteiseen kehittämiseen.
Huhtikuussa Jyväskylässä järjestettyyn Alvar Aalto -koulujen ensimmäiseen tapaamiseen osallistui opettajia ja rehtoreita kymmeneltä eri paikkakunnalta. Mukana olivat edustajat Alajärveltä, Helsingistä, Jyväskylästä, Kouvolasta, Lahdesta, Oulusta, Paimiosta, Porista, Seinäjoelta ja Varkaudesta.
Alvar Aalto -kaupunkien nimeämiä Alvar Aalto -kouluja ovat tällä hetkellä Paavolan koulu Alajärveltä, Kivimiehen koulu ja päiväkoti Espoosta, Arabian ja Aurinkolahden peruskoulut sekä Meilahden yläaste Helsingistä, Säynätsalon yhtenäiskoulu Jyväskylästä, Kartanon yhtenäiskoulu Järvenpäästä, Hirvelän koulu ja Tehtaanmäen koulu Kouvolasta, Tiirismaan koulu Lahdesta, Myllytullin koulu ja OSYK:in lukio Oulusta, Hanhijoen koulu Paimiosta, Noormarkun yhtenäiskoulu Porista, Seinäjoen lyseo ja Marttilan koulu Seinäjoelta sekä Luostarivuoren koulu Turusta.
Alvar Aalto -koulujen toimintaa koordinoi Alvar Aalto -säätiö. Valtakunnallisen yhteistyön kantavana ajatuksena on lasten ja nuorten arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen kehittäminen, jossa inspiraation lähteenä on Alvar Aallon tuotanto ja sen taustalla vaikuttavat ajatukset.
”Tarkoituksena on sopia verkoston kesken yhteisistä teemoista ja tapahtumista, joiden puitteissa kouluissa voidaan toteuttaa koulun omien resurssien mukaista toimintaa”, kertoo Alvar Aalto -museon museolehtori Lotta Leskelä.
Lisäksi tavoitteena on tuottaa yhdessä opetusmateriaaleja ja löytää verkostosta kumppaneita yhteistyöhön. ”Arkkitehtuuri on monia eri oppiaineita läpäisevä monitieteinen ja -taiteinen ilmiö. Verkostossa jaetut kokemukset voivat tarjota näkökulmia esim. koulujen monialaisille projekteille”, mainitsee Leskelä.
Jyväskylässä on jo vireillä ensimmäinen Alvar Aalto -koulujen verkoston piirissä toteutettava arkkitehtuurikasvatushanke, johon Alvar Aalto -säätiö on saanut Suomen Kulttuurirahaston apurahan. Lukuvuonna 2019 ̶ 2020 toteutettavassa Mun Tour -hankkeessa tehdään arkkitehtuurikierroksia yhdessä Säynätsalon koulun oppilaiden kanssa.