Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyssä tarkastellaan ihmisten matkaa veden äärellä 1600-luvulta nykypäivään. Näyttely kutsuu pohtimaan suhdettamme veteen, elementtiin, joka on välttämätön elämälle.
Akseli Gallen-Kallela (1865–1931), Kaislikko, 1884. Kuva: Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo
Maapallon elämä alkoi vedestä. Vesi peittää lähes kolme neljäsosaa maapallon pinnasta ja se on välttämätöntä elämälle. Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyssä tarkastellaan ihmisten matkaa veden äärellä 1600-luvulta nykypäivään. Näyttelyssä esitellään vettä taiteen ja luonnontieteellisen näkökulman kautta.
”Koen, että museolla on velvollisuus ottaa osaa yhteiskunnallisesti merkittäviin keskusteluihin ja tuoda siihen oma näkökulmansa. Vuonna 2020 Uhattu Elämä -näyttelyssä toimme esille eläimien ja ihmisten suhdetta ja nyt näyttelyn keskiössä on vesi. Toivoisin, että ihmiset havahtuisivat taiteen äärellä siihen, kuinka kaunis meidän maapallomme on”, sanoo Sinebrychoffin taidemuseon johtaja Kirsi Eskelinen.
Veden elämää -näyttelyssä on esillä maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja nykytaidetta eri menetelmin 1600-luvulta nykypäivään, pääosin Kansallisgallerian omasta kokoelmasta. Mukana on teoksia muun muassa seuraavilta taiteilijoilta: Jean-Baptiste Camille Corot (1796–1875), Charles-François Daubigny (1817–1878), Ellen Thesleff (1869–1954), Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) ja Heli Rekula (s. 1963). Näyttelyssä nähdään myös veden aarteita kuten fossiileja ja simpukoita. Näyttelyn kuraattori on Sinebrychoffin taidemuseon amanuenssi Salla Heino.
Venny Soldan-Brofeldt (1863–1945), Saaristomaisema, 1900. Kuva: Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo
Ihminen veden äärellä
Ihmisen suhde veteen on moninainen ja se on muuttunut ajan saatossa. Vesillä käytiin pitkään vain tarvittaessa. Kalastus oli valloitusten, tutkimusmatkojen tai kauppareittien ohella syy lähteä purjehtimaan. Taiteilijat kuvasivat merimaalauksissaan taisteluja ja meren herruutta. Sankaritekojen ohella on kuvattu myös purjehdusten varjopuolia, kuten haaksirikkoja ja tuhoa. Veden voima ja arvaamattomuus on tunnistettu ja se on teoksissa läsnä.
Vasta teollistumisen ja kaupungistumisen myötä rannikot alkoivat houkuttaa ja ihmiset lähestyivät vettä myös vapaa-ajallaan. Rantaelämä ja rannoilla oleilu yleistyi 1800-luvulla, sinne mentiin viettämään aikaa. Taiteilijat omistautuivat myös luontoelämyksille. Erityisesti Barbizonin koulukunnan taiteilijat, kuten Jean-Baptiste Camille Corot (1796–1875) ja Charles-François Daubigny (1817–1878), keskittyivät luonnossa koettujen hetkien ikuistamiseen. Luonto tai maisema riitti maalauksen aiheeksi, ilman viittauksia johonkin korkeampaan, ylevämpään tai moraalisempaan.
Tieteellinen tutkimus ja uteliaisuus on kuljettanut ihmisiä aina pohjoisille jäätiköille sekä merten syvyyksiin asti. 1800-luvulla merellinen maailma ja sen tutkimus olivat suuria innostuksen lähteitä. Eläimistä saatiin uutta tietoa, ja meren olioiden herättämä pelko väistyi. Vesi tuli entistä tutummaksi ja lähemmäksi. Vielä edelleen nykypäivänä syvimmät alueet ovat kuitenkin mysteeri, vaikka sukellusteknologian kehityksen myötä tieto karttuu koko ajan.
”Nykytekniikalla päästään tutkimaan tuhansien metrien syvyyteen, mikä on matkana paljon lyhyempi, kun vertaa siihen, minne asti ihminen on päässyt avaruuden tutkimisessa. Merien pohjasta löytyy edelleen koko ajan uusia tuntemattomia eliölajeja”, sanoo kuraattori Salla Heino.
Liikkeessä veden mukana
Liike on veden määräävä ominaisuus. Aaltojen ja pinnan väreilyn ohella vesi liikkuu kaikkialla ympärillämme. Se muuttuu olomuodosta toiseen. Vesialueet tarjoavat kulkuväyliä ja niitä pitkin kulkevat niin ihmiset, tavarat, kasvit kuin eliötkin.
Matkustaminen maata tai merta pitkin on tapa hahmottaa maailman rajat. Taiteilijat ovat myös matkustaneet tietyille rannoille ja veden luo. Teosten äärellä voimme liikkua siihen aikaan ja paikkaan, jossa taitelija on ollut ja parhaimmillaan saada samankaltaisen kokemuksen.
”Teokset vievät uusiin paikkoihin. Voimme tarkastella niistä konkreettisesti maantieteellisiä eroja, vettä ja rannikon yksityiskohtia. Esimerkiksi Venny Soldan-Brofeldt (1863–1945) on maalannut teoksensa Saaristomaisema (1900) Itämeren rannalla ja siitä erottaa hyvin, että kuvatut rantakalliot ovat graniittisia jääkaudella silinneitä rantakallioita”, kertoo kuraattori Salla Heino.
Veden elämää -näyttelyssä voi ihailla maisemia ja rauhoittua veden monipuolisesta olemuksesta. Näyttely kutsuu myös veden luonnontieteelliseen tarkasteluun sekä pohtimaan suhdettamme veteen.
Näyttelyn kuraattori:
Salla Heino on amanuenssi Sinebrychoffin taidemuseossa.
Teosten lainaajat:
Gallen-Kallelan museo, Espoo
Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Mänttä
John Nurmisen säätiö, Helsinki
Kansalliskirjasto, Helsinki
Pohjanmaan museot, Vaasa
Yksityiset lainaajat
Veden elämää
15.2.–11.8.2024
Sinebrychoffin taidemuseo
