EMMA – Espoon modernin taiteen museon kevätkausi käynnistyy painokankaiden kuosien ja värien kirjolla. Verholla – Painokankaiden taide -näyttely tarjoaa elämyksellisen tavan tutustua kankaisiin taidemuotona, joka verhoaa ihmisten koteja, kehoja ja muistoja. Kokonaisuus esittelee painokankaiden taidetta 31 suunnittelijalta ja taiteilijalta. Näyttely on esillä 12.2.2025–14.3.2027.
Kuva: Ari Karttunen
Verholla-näyttelyssä syvennytään suomalaisen muotoilun keskeisten tekstiilien, painokankaiden taiteeseen. Kankaille sommiteltuja kiehtovia kuoseja ja niiden väriloistoa nähdään EMMAn näyttelytilaan ripustetussa vaikuttavassa, tilallisessa kokonaisuudessa.
Näyttely sisältää painokankaita 1930-luvulta lähtien, painottuen 1950−90-luvuille, jolloin painokangassuunnittelun kenttä kasvoi Suomessa ja alkoi saavuttaa kansainvälistä mainetta. Esillä on tuttuja klassikoita, vähemmän tunnettuja kuoseja sekä uusia tekstiilejä nykytaiteilijoilta. Mukana on lisäksi kankaita Aalto-yliopiston Tekstiilisuunnittelun uudet maisemat -hankkeesta.
“Kankaiden parissa on työskennellyt ilmiömäisiä taiteilijoita, joiden luomukset ovat päässeet painokankaiden kautta osaksi ihmisten arkea ja koteja. Kankaiden kuosit ja värit kietoutuvat elämäämme”, näyttelyn kuraattori, EMMAn amanuenssi Aura Vilkuna kertoo. “Niiden avulla rakennamme niin identiteettejä, erottuvuutta kuin yhteenkuuluvuutta.”
Rut Bryk, linopainetun kankaan toisinto, 1940-luvun alku/2024. Kankaan toisinnon on suunnitellut ja toteuttanut Ella Fabritius. Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelma/EMMA – Espoon modernin taiteen museo. Kuva: Ari Karttunen/EMMA
Painokangassuunnittelu on keskeinen osa muotoiluhistoriaamme, sen nykypäivää ja tulevaisuutta. Kankaat ovat toimineet loputtomana alustana taiteilijoiden ja suunnittelijoiden luovuudelle. Esillepano sisältää sekä käsinpainettuja että teollisesti tuotettuja kankaita, joissa sarjatuotannon vaatimukset taipuvat taiteellisen ilmaisun välineeksi. Esillä on myös harvinaisempia tekstiilejä muotoilijapari Rut Brykiltä ja Tapio Wirkkalalta, joiden elämäntyö Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmasta on pysyvästi esillä Verholla-näyttelyä ympäröivässä Bryk & Wirkkala -katseluvarastossa.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Brykin painokankaita esittelevä EMMAn tuottama video, joka on katsottavissa näyttelytilassa ja museon emmazone.fi-sivustolla. Verkossa on myös luettavissa näyttelyyn kirjoitettu Taidetta kankaalla -artikkeli ruotsalaiselta tekstiiliasiantuntija ja -keräilijä Maria Jernkvistiltä. Artikkelissa Jernkvist kertoo omakohtaisia tarinoita ikonisten suomalaisten tekstiilisuunnittelijoiden töistä sekä hänen keräilynsä inspiraation lähteistä.
Verholla-näyttely esittelee painokankaiden taidetta tekijöiltä: Jalmari Aarnio, Rut Bryk, Maija Fagerlund, Viola Gråsten, Pirkko Hammarberg, Saara Hirvisalo, Fujiwo Ishimoto, Maija Isola, Kaarina Kellomäki, Juhani Konttinen, Raili Konttinen, Emilia Kuurila, Maija Lavonen, Aino Marsio-Aalto, Marjatta Metsovaara, Vuokko Nurmesniemi, Matti Pikkujämsä, Markku Piri, Lena Rewell, Eero Rislakki, Jenni Rope, Maarit Salolainen, Pi Sarpaneva, Timo Sarpaneva, Anna Semi, Howard Smith, Nana Suni, Eva Taimi, Anja Terho, Edward Terzibasiyan ja Tapio Wirkkala. Lisätietoa taiteilijoista ja teoksista https://emmamuseum.fi/verholla-mobiiliopas/
Vuonna 2025 EMMAn näyttelyissä nähdään kokeilevaa materiaalinkäyttöä ja erityisesti tekstiiliä, kierrätys- ja luonnonmateriaaleja hyödyntävää taidetta, muotoilua sekä muotia.
Verholla – Painokankaiden taide 12.2.2025–14.3.2027