Tuomas Kyrön Miniä-pienoisromaanin pohjalta kirjoitetussa näytelmässä esiintyvät ihastuttava Linda Wiklund ja karismaattinen Heikki Nousiainen.
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on suomalaisessa kulttuurikentässä jo kerrassaan ikoninen hahmo. Korvessa asuva kärttyinen ikämies on ihastuttanut ihmisiä jo noin kymmenen vuoden ajan radio-ohjelman, kahden romaanin, kahden elokuvan ja useiden näytelmäversioiden kautta. Helsingin Aleksanterinteatterin Mielensäpahoittajan miniä on Kyrön kirjojen ja tarinoiden tämän hetken kaikista tuorein versiointi. Ensi-iltaan näytelmä tuli torstaina 10. lokakuuta, ja näytöksiä on luvassa ainakin marraskuun loppupuoliskolle saakka.
Mielensäpahoittajan miniässä nähdään pääosassä Linda Wiklund, kun taas itse mieltään pahoittavana vanhuksena koikkelehtii Heikki Nousiainen. Hauskana anekdoottina todettakoon, että Tiina Lymin viime vuoden menestysfilmatisoinnissa maalaisukkoa esitti myös Heikki – nimittäin Heikki Kinnunen.
Perheenäitinä ja uranaisena toimiva miniä on juuri saapunut töistä kotiin ja valmiina korkkaamaan kuohuvaa vapaan kunniaksi. Rento yksinolo kuitenkin katkeaa, sillä appiukko on tulossa käymään. Tilanne on miniälle järkyttävä, sillä vahvan ja itsenäisen naisen välit vanhakantaiseen mielensäpahoittajaan ovat myrskyisät. Tästä lypsetäänkin sitten sankokaupalla huumoria, joka iski ensi-illassa niin nuorempaan kuin vanhempaankin väkeen.
Ensimmäinen puolisko virittää miniän ja mielensäpahoittajan välille herkullisen jännitteen. Aurinkoisen Wiklundin hahmon tavallisuus ja samaistuttavuus onnistuvat saamaan katsojan empatiseeraamaan miniää. Mielensäpahoittaja puolestaan varastaa valokeilan Nousiaisen läsnäololla ja presenssillä. Veteraaninäyttelijän matalaäänistä murahtelua on komeaa seurata. Tismalleen tuollaisiahan vanhat ja äreät papat juuri ovat!
Toinen puolisko lähteekin sitten hieman käsistä. Tarkasti rakennetun ensimmäisen puoliskon jälkeen meno väliajan jälkeen tuntuu vähän turhankin kaoottiselta. Wiklund kyllä esittää hermorauniota uskottavasti, mutta tilanteen eskaloituminen tuntuu lopulta vähän turhankin nopealta ja dramaattiselta. Mielensäpahoittajan käyttäyminenkin saa katsojan kummastelemaan – aiemmin niin viilipyttymäinen ja hiljainen hahmo porisee nyt kuin papupata.
Kokonaisuutena Mielensäpahoittajan miniä oli miellyttävä näytelmä. Lämminhenkinen kokonaisuus onnistui naurattamaan minua vilpittömästi, vaikka loppuhuipennus hiukan kiirehdityltä ja epärealistiselta tuntuikin. Toisaalta komiikkaahan tämä onkin, eikä mitkään Kymmenen uutiset!
