Valokuvaaja Ismo Höltön (s. 1940) valokuvanäyttely avaa Ateneumin taidemuseon keväässä näkymän puolen vuosisadan takaiseen Suomeen ja Helsinkiin. Mustavalkoiset kuvat kertovat ajasta, jolloin yksinkertainen elämäntapa ja maaseutukulttuuri vaihtuivat modernin kaupungin nopeaan sykkeeseen. Kuvat levittävät eteemme 1960-luvun Helsingin tutut talot, pihat ja kadut, joilla pulppuaa kiihkeä, monikerroksinen elämä.
Ismo Hölttö oli tuolloin nuori kultaseppä ja perheenisä. Aktiivisena valokuvauksen harrastajana hän piti kameran aina mukana työmatkoillaan, vapaaaikanaan ja ruokatunneillaan. Hölttö viihtyi tavallisten ihmisten parissa ja kehittyi nopeasti tarkaksi hetkien tallentajaksi. Samalla hänestä tuli yksi aikansa tunnetuimmista ja arvostetuimmista kuvaajista. Myöhemmin hän teki merkittävän valokuvaajan työuran omassa studiossaan.
Eversti, Linja-autoasema, Kamppi, Helsinki 1965. Kuva: Ismo Hölttö
Ateneumin taidemuseon näyttely keskittyy Höltön 60-luvun tuotantoon. Kuvat herättävät voimakkaita muistoja – joskus haikeita, mutta enimmäkseen hauskoja – lähimenneisyyden tuhansista piiloon painuneista yksityiskohdista. Heinäpellon tuoksu, kesähameen kuosi ja sataman sumuiset aamut ovat totta ja läsnä, tässä ja nyt.
Ismo Hölttö on ihmisten kuvaaja. Hänellä on ollut poikkeuksellinen kyky lähestyä ihmisiä ja avata heidän katseensa kautta kokonaisia maailmoja. Ateneumin näyttelyn kuvissa on läsnä suuri joukko 1960-luvun suomalaisia. Hölttö kohtasi heitä paitsi kotikaupunkinsa He, Helsingin rappukäytävissä ja työmailla, myös kuvausmatkoillaan eri puolilla Suomea.
Kadunlakaisijat, Katajanokka, Helsinki 1966. Kuva: Ismo Hölttö
Hölttö tunnetaan muun muassa vaikuttavista Itä-Suomen maaseudulla ottamistaan valokuvista, joista voi selvästi aistia aikakauden yhteiskunnallisen murroksen. Hän oli myös ensimmäisiä Suomen romanivähemmistön olojen dokumentoijia. Kuvillaan Hölttö nosti esiin ”toista Suomea”, kehityksen valtavirrasta syrjään jäänyttä todellisuutta.
Batman, Tuulimyllyntie, Myllypuro, Helsinki 1967
Vaikka Höltön kuvat ovat peräisin vuosikymmenten takaa, näyttelyn oma aika suuntautuu tulevaisuuteen. Se kertoo selviytymisestä ja uuden rakentamisesta – lämmöllä ja hellyydellä.
