Rinnastuksia-näyttelyssä Gallen-Kallelan ja Kaivannon taide käy samankaltaisuuksineen ja erilaisuuksineen vuoropuhelua. Keskiössä eivät välttämättä ole taiteilijoiden tunnetut teokset vaan yhtä lailla sivupolut, syrjähypyt ja luonnokset. Näyttely perustuu pääosin Gallen-Kallelan Museon ja Kimmo Kaivanto säätiön kokoelmiin ja sen kuraattorina toimii FT Kimmo Sarje.
Kimmo Kaivanto, Kun meri kuolee, 1970. Serigrafia. Kimmo Kaivanto säätiön kokoelma. Kuva: Kimmo Kaivanto säätiö
Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) ja Kimmo Kaivanto (1932–2012) olivat sukupolviensa keskeisiä suomalaisia taiteilijoita. Piirtäjän lahjat, kertojan ote ja ilmaisun monipuolisuus yhdistävät mestareita. Maalareina molemmat raivasivat kotimaan maiseman tulkintoja. Sekä Gallen-Kallela että Kaivanto olivat innokkaita rakentajia ja muotoilijoita. Molemmat ottivat myös poliittisesti kantaa: Gallen-Kallela kansallisromantikkona ja kenraali C. G. Mannerheimin adjutanttina ja Kaivanto pasifistisin ja ekologisin teoksin.
Näyttely alkaa taiteilijoiden tarunhohtoisten työhuoneiden ja niihin liittyvien tai niistä ammentavien teosten ryhmällä Tarvaspään taiteilijakodin ateljeessa. Se itsessään on näyttelyesine täydennettynä taloa hahmottelevalla luonnossarjalla ja rakennusajan maalauksella. Erämaa-ateljee Kalela näytetään kuun ja Kaivannon Arkkusaaren seutua salaman valossa. Mukana ovat myös teokset Arkkusaaren ateljeen interiööristä ja rakennuksen eteläpäädystä. Taiteilijan Mielikuvia Arkkusaaressa 24.–29.6.1974 (Aleatorinen maisema) tapailee Arkkusaaren henkeä.
Osa näyttelyn julisteesta. Kuva: Gallen-Kallelan museo
Hugo Simbergin grafiikan vedokset Gallen-Kallelasta kertovat ystävyydestä. Kaivannon maalaus Simbergin skaala (2000) on puolestaan kunnianosoitus hänen arvostamalleen kollegalle. Dekadenssia, rappiota, hipaistaan ateljeesta rotundaan johtavassa niin kutsutussa etsaushuoneessa, jossa Kaivannon Kapakkanero (2002) ja Gallen-Kallelan Taiteen marttyyri (1893) vaihtavat tuntemuksiaan.
Kaivannon lapsuusvuosien sota-aiheiset piirustukset välitilan vitriinissä johdattelevat rotundan teemoihin. Niissä sota ja soturit ja näiden kyseenalaistaminen mittelevät, samalla kun äidin ja puolison rakkaus puntaroi sankaruuden hintaa. Kutsuuko vietti vai vapauden kaiho?
Työväenrunoilija Kössi Kaatran säkeet suurlakon laineissa Tampereen Keskustorilla 1905 rinnastuvat sampoa puolustavaan Väinämöiseen joukkoineen, Joukahaiseen kostoa hautomassa, tuonesta vain kukonaskeleen päässä sotaan lähtöä tekevään Kullervoon ja Kreikkaa 1960-luvun lopulla piinanneen sotilasjuntan kritiikkiin. Gallen-Kallelan Mannerheimin lakeija -muotokuva (1919) kenraalin sotilaspalvelijasta ja miehen eroottisia kvaliteetteja erittelevä Kaivannon Pojanpoika-serigrafia (1969) herättävät kysymyksiä ja erityisesti jälkimmäinen mielleyhtymiä Tom of Finlandin mieskuviin.
Taiteessaan 1960-luvulta lähtien Kaivanto on muistuttanut luonnon ja elämän hauraudesta teknologisen sivilisaatiomme ja ahneen talousajattelumme kuristuksessa. Ero erämaaluontoa ylistäneeseen Gallen-Kallelaan on ilmeinen. Hänen Keitele-maalauksensa (1905) ja Kaivannon Kun meri kuolee -serigrafian (1970) rinnastuksessa paradigman muutos havainnollistuu.
Gallen-Kallelan maalauksissa kotimaan luonto näyttäytyy sekä itseisarvona että kansallisen identiteetin tekijänä. Ultramarin, Kaivannon sininen, jossa kauneus ja vapaus sulautuvat yhteen, hallitsee kokonaisvaltaisesti hänen Niin mielelläni, niin mielelläni (1969) -kollaasiaan ja liittää sen Gallen-Kallelan Hwandoni Hills (1910) -maalauksen vuorenrinteen sineen. Kaivannon Kevätvaloa-maalaus (1964) on puolestaan kuin ekspressiivinen ja informalistinen kehitelmä Gallen-Kallelan Ilvesluola-maalausta (1906). Molemmat teokset ovat kaipuun sävyttämiä rakkauden tunnustuksia suomalaiselle talviluonnolle, jota kevään lupaus siivittää.
Näyttelyn lopussa Gallen-Kallelan Afrikan matkamuistot – vitriinissä esillä olevat trofeet – rinnastuvat Kaivannon maailman tilaa puntaroivaan Tasapaino-kollaasiin (1968). Teoksessa jousella jännitetty naskali tähtää kananmunankuorta, jonka pintaan taiteilija on piirtänyt muutamia pituuspiirejä. Gallen-Kallelan ja Kaivannon luontokäsityksen erot kiteytyvät. Ihmisen osa luonnon herrana vahvuuksineen ja heikkouksineen vaihtuu luonnon kokonaisuuden erottamattomaksi osaksi.
