Aleksi Mäkelän ohjaaman Häjyt 2 -elokuvan tunnusbiisin Pahaa verta esittää suomirockin legenda Pate Mustajärvi. Nyt biisistä julkaistaan myös musiikkivideo, jossa Mustajärvi vierailee Etelä-Pohjanmaan lakeusmaisemissa. Videossa on lisäksi kohtauksia keskiviikkona 19.2. ensi-iltansa saavasta elokuvasta Häjyt 2.
Kuva: Solar Films
Pate Mustajärvi on otettu elokuvayhteistyöstä: ”Onhan se nyt mahtavaa, että tällaiselle konkarille tarjoutuu vielä tilaisuus tehdä biisi legendaariseen suomalaiseen elokuvaan”, hän toteaa.
Ensimmäinen Häjyt valkokankaille
Ennen Häjyt 2 -ensi-iltaa, luvassa on ikonisen elokuvan paluu: ”Yleisön pyynnöstä alkuperäinen Häjyt saapuu myös teatterilevitykseen”, tuottaja Markus Selin sanoo.
Yli 25 vuoden jälkeen Häjyt on katsottavissa elokuvateattereissa. Näytöksiä on tarjolla 10.-11.2.
Häjyt 2 – toimintaelokuva nykyajan häjyistä
Häjyt 2 -elokuvassa Konsta Karhu on jatkanut isänsä Jussi Murikan polkua ja istunut kiven sisässä sovittamassa syntejään. Paras ystävä Jalo vasikoi aikanaan Konstan, joka punoo vankilassa kostoa. Vapauden koittaessa Karhu palaa Etelä-Pohjanmaalle. Häjyn veri virtaa vahvana suonissa ja pikkurikollisen leima loistaa otsassa. Konsta kohtaa yllättäen menneisyytensä ja joutuu päättämään, jatkaako vihan tiellä vai antaako anteeksi. Miten uuden sukupolven häjyn käy?
Rooleissa kotimaisia eturivin näyttelijöitä
Rooleissa nähdään Joel Hirvonen (Konsta), Samuli Edelmann (Jussi Murikka), Severi Saarinen (Jalo), Sari Havas (Sisko), Linda Wiklund (Terhi), Saaga Salo (Saara), Ilkka Heiskanen (Jehu), Keba Touray (Ruud), Karim Rapatti (Rami), Alex Anton (Jere), Ali Al-Saffu (Emir) ja Roderick Kabanga (Erik).
Elokuvan ovat tuottaneet Hanna Virolainen, Markus Selin ja Jukka Helle. Käsikirjoituksesta on vastannut Petja Lähde. Elokuvan levittää Nordisk Film. Häjyt 2 on Solar Filmsin 30-vuotisjuhlaelokuva.