Ihanat välipäivät ja loma, jolloin voi tosta noin vaan lähteä elokuviin vaikka keskellä päivää. Niin tein, menin Studio 123:een ja nousin yläsaliin, missä meni Hytti nro 6. Sain paikan nro 6.
Olen aikoinaan lukenut Rosa Liksomin kirjan Hytti nro 6 ja siitä jäi hyvä fiilis, koska se tarina ja sen aiheuttama tunnelma oli niin mahtava. Elokuvassa ohjaaja Juho Kuosmanen oli saanut vapaat kädet ja muuttanut monia asioita, mutta se tunnelma oli silti vahvasti läsnä ja se oli parasta.
Hytti nro 6 kertoo junamatkasta Venäjällä ja se matka on niin pitkä, että hytissä ollaan kauan. Samaan hyttiin on joutuneet opiskelija Laura ja kaivostyöläinen Ljoha. Ei ihan heti mikään helppo yhtälö.
Seidi Haarla tekee hienon työn Lauran roolissa. Hyvin tulee esille, millainen matka on edessä ja kuinka paljon voikaan riipiä se, että hyttikaveri on niin outo.
Juri Borisov näyttelee Ljohan osan niin valloittavasti, että vaikka alussa antaakin hiukan huonon kuvan, niin lähes heti on huomattavissa jotain ihanaa sympaattisuutta. Eli outous muuttuu ihan joksikin muuksi.
Kun kaksi ihmistä joutuu olemaan niinkin lähekkäin, väkisinkin syntyy jotain ja se onkin tässä elokuvassa niin hienoa. Mitään kliseemäistä ei ole, vaan kaikki etenee pienin sykäyksin ja niin, että vire säilyy. Muutamilla sanoilla ja ilmeillä kerrotaan paljon.
Kun juna pysähtyy Petroskoissa, niin on aikaa käydä vierailulla. Ljohan "ottoäiti" oli räväkkä ja viisas mummeli. Tupakkaa paloi, oli jollain lailla rujoa ja epäsiistiä, mutta silti niin lämmintä.
Tämä elokuva oli todella koskettava, mieleenpainuva ja sellainen, mikä jää mieleen.
Kuvat: Sami Kuokkanen, @elokuvayhtiö Aamu 2021
