”Vuosituhannen vaihteesta on nyt 25 vuotta. Miten Suomi on muuttunut tuona aikana, onko menty parempaan vai huonompaan suuntaan? Julkisuudessa käydyn keskustelun valossa muutos on ilman muuta ollut huonompaan, mutta mitä tilastot ja kyselyt kertovat? Vastaus saattaa yllättää: useimmat historialliset ja vertailevat mittarit kertovat myönteisestä muutoksesta suomalaisten elämässä”, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari sanoo.
Osa kirjan kannesta. Kuva: Vastapaino
Juho Saari on toimittanut uutuusteoksen Hyviä uutisia Suomesta – Menestyvän yhteiskunnan tilannekuva, joka on kattava kuvaus suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta 2000-luvun alusta 2020-luvun alkuun. Teoksen 27 kirjoittajaa ovat suomalaisen yhteiskuntatutkimuksen asiantuntijoita ja edustavat talous-, yhteiskunta- ja terveystieteitä.
”Monella tapaa Suomi on ollut maailman maiden joukossa lähimpänä maanpäällistä taivasta”, Juho Saari sanoo.
Hyviä uusia Suomesta palauttaa lukijan mieleen suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet muun muassa elämänlaadussa, terveydessä, turvallisuudessa ja luottamuksessa. Se myös avaa suomalaisten työmarkkinoiden, kansantalouden ja hyvinvointivaltion tilaa.
”Myös niissä olevat heikkoudet ovat kytköksissä vahvuuksiin. Huomio kohdistuu myös lasten ja nuorten, naisten, työelämän ja ikääntyneiden asemaan. Myös nämä ovat kehittyneet myönteisesti. Samankaltaista myönteistä kehitystä löytyy myös tilastoinnin kehityksestä, saastumisen muutoksista, Euroopan unionista ja Suomen turvallisuustilanteesta”, Saari kertoo.
Kaiken kaikkiaan tässä yli 400-sivuisessa teoksessa kerrotaan menestyvästä yhteiskunnasta, joka on ollut sopeutumis- ja uudistumiskykyinen: sillä on hyvät lähtökohdat mutta paljon menettävää. Tilastojen kertoma poikkeaa olennaisesti aikalaisarvioinneista, joissa systemaattisesti korostuvat ongelmat, epäkohdat, uhkakuvat ja tulevaisuuspelot.
”Keskeistä olisi muuttaa ajattelua pari piirua myönteisempään suuntaan sekä tutkimuksessa, politiikassa että mediassa. Monet asiat kehittyvät myönteisesti sekä historiallisesti että vertailevasti”, Juho Saari sanoo.
Kirja on tarkoitettu kaikille Suomen tilasta ja tulevaisuudesta kiinnostuneille, mutta erityisesti niille, joiden mielestä suomalainen yhteiskunta on taantunut 2000-luvun aikana tai jotka haluavat löytää myönteisiä polkuja eteenpäin. Se sopii oppikirjaksi ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Juho Saari (toim.) Hyviä uutisia Suomesta – Menestyvän yhteiskunnan tilannekuva. Vastapaino