Pyhäpäivän ratoksi vein itteni museoon ja tadaa, kiitos tämän poikkeustilan, niin sain olla siellä ihan itekseni. Jotenkii se tuntuu aika ainutlaatuiselta, että voi olla yksin museossa ja nauttia siitä.
Menin siis Kouvolan Poikilo-museoon, missä on juuri avattu näyttely Ilmiöitä ja olioita 4.2 -25.4.2021. Taiteilijoina Timo Heino, Jaakko Tornberg ja Timo P. Vartiainen.
Upea näyttely, mikä on tehty roskista! Kyllä, aivan järisyttävän jännä ja monipuolinen näyttely.
Yksi seinällinen oli täys kaikenlaisia örkkejä (Jaakko Tornberg), joita olisi voinut tutkia loputtomiin, sillä niiden luomiseen on käytetty kaikkea mahollista. Jokainen oli oma hauska "persoonansa". Tietty minua viehätti se kimallus, koska olen niin perso kaikelle kiiltävälle.
Sit on ihan pakko kertoa sellainen juttu, kun on yksin museossa ja sitten yht'äkkiä kaiken hiljaisuuden keskellä kuuluu ääntä ja huomaa, että ei hemmetti, hattu liikkuu pitkin lattiaa, eikä vain yksi hattu vaan vielä toinenkin hattu cruisailee ihan kaikessa rauhassa pitkin museon lattiaa. Oli ihan istuttava paikoilleen ja seurattava tilannetta. Totta se oli. Yritin jopa kuvata, mutta eihän siitä mitään tullut, kun hattu tuli aina kohti ja koitin väistellä. Tunneskaala oli aika lailla monitahoinen ja olin ihan innoissani.
Ostoskärryistäkin voi tehdä teoksen (Timo Heino), joka oli minusta kyllä viehättävä. Siellä ne vaan olivat, roikkuivat ja olivat tehtäviensä tasalla. En oikein tiennyt, mistä kohtaa katsoa, kun aina oli eri näkökulma. Kiva sitten pyöriä ympyrää, niin kuin on varmasti tarkoituskin.
Jatkoin matkaa ja sitten olikin esillä kaikkea roskiksista dyykattya (Timo P. Vartiainen). Eipä heti uskoisi, mutta olipa makeet setit. Niitä piti syynätä ja olla viehättynyt, koska joo, miten sitä heitetään niin paljon roskiin ihan vaikka mitä. Kaikki oli niin taidolla viritetty näytille, että kyllä oikein silmä lepäsi. Dyykkarin päiväkirja oli seinällä ja sekin dyykatulle paperille tehty. Haluaisin sen jostain lukea, kun ei jaksa niin paljoa seinältä tavata.
Loppuhuipennus oli Kino-Poikilo! Siellä menee 45min elokuva, mitä menin kesken katsomaan. Kun olin jonkin aikaa katsonut, sain seuraa ja nuori nainen oli kerennyt painaa napista, jolloin leffa meni alkuun, Oli kovasti pahoillaan, kun ei huomannut minua. Ei haitannut, katsoin sitten alusta asti ja kun en itse edes huomannut, että siellä sellainen nappi oli ja kun en tietenkään lukenut "käyttöohjeita". Vaan se leffa oli hyvä! Aluksi kerrotaan Etelä-Korean nuorista, jotka ovat nettiriippuvaisia ja menevät sitten leirille vieroitukseen - uskomatonta! Sitten on vuorossa Turkkilaiset roskakuskit, jotka perustava kirjaston. Niin ja sitten vielä Ghanasta, missä on hirveä kaatopaikka, missä lajitellaan elektroniikkaromua. Jan Ijäs on tekijänä tässä leffassa, minkä nimi on How great. Ihan huikea!
Viikko sitten kävin kolmannen kerran Kartanoiden Kouvola-näyttelyssä ja miksi, niin sen takia, että nyt sielläkin pääsee kokeilemaan jotain uutta. Sielläkin menee elokuva...oikein kynttilän valossa.
Lisäksi kun lataa ARILYN-sovelluksen luuriin, niin pääsee näkee yhtä sun toista. Ei kun ettii jalanjäljet, niihin seisomaan ja luurilla skannaus ja johan oltiin tarinan ytimessä.
Olin sielläkin ihan omassa rauhassa eli yksin, joten sain kiukutella ihan omineni, ennenkuin osasin käyttää sovellusta ja kun vielä luin ohjeetkin, niin jopas oli lystiä.
Nyt jos koskaan, kannattaa käydä museossa, sillä ei ole tunkua, joten ei ole vaaraakaan!
