Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.06.2020

JVG-elokuva tulossa - Vuodet ollu tuulisii valkokankaille vuonna 2021

JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii nähdään valkokankailla alkuvuodesta 2021. Kymmenen vuoden ajalta taltioidun ennennäkemättömän videomateriaalin ohella elokuvassa pääsevät ääneen JVG ja sen tarinaa rakentamassa olleet taustavaikuttajat, perheenjäsenet ja ystävät.

Kuvassa ovat Jare Brandin ja Ville Galle istumassa tuoleilla suuren valkokankaan edessä.

Kuva: Cocoa Play

 

Yhtyeen tarina alkoi kahden kaverin Jare Brandin ja Ville Gallen sekä heidän lätkä- ja artistituttavien rap- ja videoharrastuksesta. Vuonna 2011 Häissä-single räjäytti potin ja loppu on historiaa. Kymmenen vuotta ja kuusi albumia, kymmeniä radiohittejä, vuoden striimatuimpia biisejä, yhtyeestä kertovan kirjan sekä 13 Emma-pystiä myöhemmin JVG toteaa elokuvassa: Ei tästä koskaan pitänyt tulla näin suurta.

- Ehkä nämä tarinat, mitä mekin ollaan eletty ja koettu, ovat sellaisia, ettei niitä ihan kaikille tapahdu. Haluamme, että meistä tehdään aito elokuva, joka päästää jengin lähelle ja antaa katsojille jotain sellaista, mitä ei olla ennen nähty, Jare Brand ja Ville Galle kuvailevat fiiliksiään elokuvaan liittyen.

Elokuvan tuottaa Cocoa Play ja ohjaavat Taito Kawata ja Miika Särmäkari, joka toimii myös elokuvan toisena käsikirjoittajana. Käsikirjoittajana ja osatuottajana toimii myös Lasse Järvi, joka on käsikirjoittanut ja leikannut HBO:n Grammy-palkitun Dr Dren ja Jimmy Iovinen tarinan kertovan The Defiant Ones -musiikkidokumentin.

 

 

 

Elokuvan levittää SF Studios, joka on levittänyt elokuvia kuten Juice, Vesku ja Selänne.
- Meitä kiinnostavat suuret tarinat. JVG on yksi 2000-luvun hienoimmista musiikkiviihteen kasvutarinoista, sanoo levitysyhtiön teatterilevityksen johtaja Timo Räisänen.

JVG-elokuva tulee yksinoikeudella katsottavaksi Elisa Viihde -palveluun elokuvateatterilevityksen jälkeen.
- On hienoa olla mukana tässä elokuvaprojektissa. Elokuva Suomen suosituimmasta bändistä sopii hyvin Suomen suosituimpaan viihdepalveluun ja kotimaisen elokuvan kotiin, Elisa Viihteen sisällönhankinnasta vastaava Laura Kuulasmaa kertoo.