Liisa Lounila käsittelee teoksissaan aikalaisuutta ajan kokemisen ja tallentamisen näkökulmasta. Kiasman Katvealue-näyttelyssä on esillä mm. videoita, ääni-installaatiota, esineteoksia, neonvaloteoksia sekä VR-teos.
1976 Suomi. Kuva: Kansallisgalleria
Lounilan teokset ovat pieniä havaintoja asioista, jotka jäävät helposti huomaamatta. Taiteilija ei suunnittele teoksiaan etukäteen, vaan ottaa talteen sattumalta kohtaamiaan ”outouksia” esimerkiksi kuvaamalla ja äänittämällä. Arkisista esineistä ja tilanteista löytyy mystiikkaa, jonka hän haluaa säilöä teoksiinsa.
”Näyttelyn teoksille on yhteistä se, että ne osuvat johonkin pimentoon, vinossa olevaan tai odotetusta poikkeavaan”, Liisa Lounila sanoo.
Teoksille on ominaista harkittu ulkoinen viileys ja tekninen viimeistely. Silti niissä on läsnä nostalginen ja ajaton pohjavire. Teosten aiheet liittyvät taiteilijan matka- ja luontokokemuksiin sekä populaarikulttuurin ja kuvataiteen ilmiöihin.
Näyttely esittelee Lounilan media- ja esineteoksia vuosilta 2008–20. Äänillä on näyttelyssä yhteen punova rooli. Kellojen mekaaninen tikitys ja vaihtelevat luonnonäänet kuljettavat huoneesta toiseen. Samalla ne muistuttavat ajan vääjäämättömästä kulusta.
Liisa Lounila Katvealue 28.2.–26.7.2020
Safe Conduct 2016. Kuva: Kansallisgalleria/Finnish National Gallery/Petri Virtanen
Live White Slime on Ed Atkinsin ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa
Kiasmassa nähtävän Live White Slime -näyttelyn keskiössä on Ed Atkinsin videoinstallaatio Safe Conduct (2016). Se on eräänlainen kiirastuli, loputtomiin toistuvaan luuppiin vangittu alistunut sovitusuhri puettuna todellisia ja kuvitteellisia turvatarkastuksia esittäviin animaatioihin ja säestyksenään Ravelin Bolerosta tuttu mekaaninen renkutus. Live White Slime on Atkinsin ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa.
– ’White slime’ tarkoittaa luulihaa, jota valmistetaan jauhamalla teuraan ruho massaksi, jotta siitä saadaan irti viimeisetkin rippeet niistä kudoksista, jotka eivät täytä ”lihan” tunnusmerkkejä. Kun lihat on ensin irrotettu luista käsin, jäljelle jääneet ruhonosat puristetaan jättimäisen siivilän läpi valtavalla mekaanisella voimalla. Näin syntyvässä massassa on muun muassa luuta, luuydintä, nahkaa, hermoja ja verisuonia. Luulihaa käytetään sitten makkaran, eläinrehun ja muun vastaavan valmistuksessa.
Ed Atkins tunnetaan kiusallisen intiimeistä, viitteellisistä tietokoneanimaatioistaan, piirustuksistaan ja kirjoituksistaan, joissa hän usein kuvaa mieshahmoja selittämättömien henkisten kriisien kourissa.
Taiteilijan itsensä liikkeistä kömpelöllä motion capture -tekniikalla luodut ja hänen äänellään puhuvat tietokonehahmot ovat eräänlaista autofiktiota. Erään tulkinnan mukaan ne ovat ”tunne-elämän kolaritestinukkeja”, ahdistaviin tilanteisiin sijoitettuja hahmoja, joilla testataan ihmisen kykyä rehellisyyteen.
Atkins hyödyntää sumeilematta musiikkiviitteitä, foley-ääniä ja visuaalisia tehosteita pyrkiessään saavuttamaan riittävän representaation tason – kuinka ikävältä ajatus sitten kuulostaakin. Myös Live White Slime pursuilee, vaikka tunne ei ole siinä yhtä tärkeässä asemassa. Atkinsin muiden viimeaikaisten teosten tapaan myös tässä Atkinsin into on laantunut, kun kaikki on niin kovin proosallista. Mikä ennen oli taikuutta, on nyt korostunutta sääntelyä.
Ed Atkins Live White Slime 28.2.-23.8.2020
