Tuore tutkimus Kulttuuritelevision aika kertoo, millainen rooli televisiolla oli kulttuuripolitiikassa 1970- ja 1980-luvuilla. Monipuoliseen arkistoaineistoon perustuva teos kyseenalaistaa tavan erotella julkisen palvelun ja kaupallisen television historiat toisistaan ja osoittaa, että myös MTV jakoi Ylen eetoksen.
Osa kirjan kannesta. Kuva: SKS
Nykyhetkeen verrattuna 1970–1980-lukujen ohjelmatarjonta näyttää niukalta, mutta televisio välitti koteihin monipuolisesti kulttuuria. Televisiota pidettiin kaikille kuuluvana resurssina, jolla oli tärkeä rooli yhteiskuntasuunnittelussa ja kulttuurisen kansalaisuuden mahdollistamisessa. Televisio oli osa kulttuuripolitiikkaa ja demokratiakehitystä, ja ohjelmisto tuki siirtymää agraariyhteiskunnasta urbaaniin Suomeen.
”Television ohjelmakaavioissa näkyi aluepolitiikka ja topeliaaninen Maamme-kirjan henki, mutta televisio myös lännetytti, eurooppalaisti ja suometti suomalaisia. Kylmän sodan rautaesirippu sekä näkyi että repeili niin Ylen kuin MTV:n ohjelmatarjonnassa.”
Uutuusteos Kulttuuritelevision aika haastaa tavan ymmärtää julkisen palvelun ja kaupallisen television historiat toisistaan erillisinä. Kirja osoittaa, että MTV jakoi saman eetoksen kuin Yle – yhtiöiden huomattavista eroista huolimatta.
”Kulttuuritelevision ajalla tarkoitamme aikaa, jolloin Yle ja MTV molemmat omalla tavallaan edistivät projektia sivistävästä, viihdyttävästä, katsojien kanssa elävästä ja yhteiskunnalliseen kehitykseen osallistuvasta televisiosta.”
Monipuoliseen arkistoaineistoon perustuva teos analysoi televisio-ohjelmia, niiden tuotantoa sekä lehdistövastaanottoa. Se ei ole nostalginen katsaus menneeseen, vaan haastaa pohtimaan television merkitystä tänään, kun kulttuurisisällöt ovat hajautuneet eri alustoille ja televisio on vain pienenevä osa arjen audiovisuaalista kulttuuria.
Teoksen kirjoittajat Anu Koivunen, Mari Pajala ja Laura Saarenmaa ovat mediatutkijoita Turun yliopistossa, ja Janne Zareff on filosofian tohtori ja käsikirjoittaja Ylellä.
Anu Koivunen, Mari Pajala, Laura Saarenmaa ja Janne Zareff
Kulttuuritelevision aika. Suomalaisen television toinen historia 1970–1980-luvuilla