Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 30.05.2024

Lauri Porra on Turun musiikkijuhlien uusi taiteellinen johtaja vuodesta 2025

Turun musiikkijuhlat järjestetään tänä kesänä 8.-31. elokuuta järjestyksessään 65. kerran.  Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti järjestetyn musiikkifestivaalin residenssitaiteilijana vuonna 2024 toimii Alisa Neige Barrière, joka on suunnitellut kesän festivaalille kolmen konsertin kokonaisuuden.  Vuodesta 2025 Turun musiikkijuhlien taiteellisena johtaja toimii säveltäjä, muusikko Lauri Porra. Hänen sopimuksensa kattaa vuodet 2025-2027.

Festivaalin ytimessä on korkeatasoinen klassinen musiikki, mutta tarjontaa on viime vuosina entisestään monipuolistettu ja esimeriksi taiteidenvälisyyttä ja erilaisia kumppanuuksia kasvatettu. Elokuun päätapahtumassa kuullaan vuosittain kolmisenkymmentä konserttia.

Turun musiikkijuhlasäätiön hallitus on valinnut säveltäjä, muusikko Lauri Porran Turun musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi.  Hän pääsee heti suunnittelemaan vuoden 2025 ohjelmaa.  

 

Kuvassa on Lauri Porra puolivartalokuvassa mustassa takissa. Hänellä on pitkät kiharat hiukset. Kuvan tausta on valkoinen.

Kuva: Jarmo Katila

 

”Olemme ylpeitä ja iloisia saadessamme Lauri Porran taiteelliseksi johtajaksi Turun Musiikkijuhlille. Meillä on kunnianhimoisia suunnitelmia, joiden edistämiseen Porran monipuolinen kokemus ja osaaminen sopii erinomaisesti. Hänellä on ymmärrys Turun Musiikkijuhlien tarjoamien elämysten potentiaalista sekä näyttöjä siitä, miten taiteelliset visiot toteutetaan menestyksekkäästi myös käytännössä. On hienoa päästä työskentelemään hänen kanssaan", kertoo Turun musiikkijuhlien hallituksen puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén.

”Lauri Porra on hyvin monipuolinen taiteilija, jonka osaaminen ja kiinnostuksen kohteet ovat laajoja. Turun musiikkijuhlien ytimessä on klassinen musiikki ja ooppera, mutta haluamme koko ajan monipuolistaa tarjontaamme ja houkutella mahdollisimman paljon kulttuurista kiinnostunutta yleisöä tapahtumiimme. Strategiamme on ollut rakentaa ohjelmistoa, joka on verrattavissa kansainvälisiin toimijoihin, koska uskomme täysillä Turun kulttuurimatkailulliseen potentiaaliin. Tavoite on aina tarjota turkulaiselle ja suomalaiselle yleisölle ainutkertaisia kokemuksia uniikeissa paikoissa, mutta tämän lisäksi haluamme myös vahvasti rakentaa Turun kansainvälistä vetovoimaa, kulttuuribrändiä ja näemme itsemme osana alueen matkailusektoria.

Festivaalin tehtävä on edistää alueen veto- ja pitovoimaa. Tavoitteemme tulevaisuudessa on, että Turku profiloituu Fuugan, Historian ja tulevaisuuden museon ja lähestyvän 800-vuotisjuhlan kautta pohjoismaiden pääkaupunkeihin verrattavana kulttuurimatkailun kohteena ja uskomme, että Lauri Porralla on kyky nähdä kanssamme tulevaisuuden tarjoamat mahdollisuudet ja auttaa meitä rakentamaan uudenlaisia kumppanuuksia”, toteaa Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.  

Lauri Porra (s. 1977) on kansainvälisesti menestynyt ja tunnustettu säveltäjä ja muusikko, jonka ura taiteellisen työn parissa on kestänyt reilusti yli vuosikymmenen.

”Minulle on suuri kunnia aloittaa Turun Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana vuodesta 2025. Klassisen, ja sen traditiosta kumpuavan musiikki, joka on Turun musiikkijuhlien keskiössä, elää mielestäni tällä hetkellä eräänlaista renessanssia. Uutta yleisöä kuin mielenkiintoisia uusia tekijöitä ja teko- ja esitystapoja on noussut viimevuosina niin kansainvälisesti kuin kotimaassammekin. On käynyt selväksi, että me ihmiset, jotka elämme yhä hektisempää elämää alati kiinni älypuhelimissamme ja verkoissamme, kaipaamme yhteisöllisyyttä sekä rauhoittavia ja mielikuvitusta rikastuttavia hetkiä, jollaisia konserttielämykset voivat tuottaa.

Turun musiikkijuhlat tulevat jatkossakin keskittymään ensiluokkaiseen laatuun, kansainvälisiin ja kotimaisiin huippuesiintyjiin. Olen myös erittäin motivoitunut festivaalista sijainnin vuoksi. Turku on kunnostautunut etenkin viime aikoina kaupunkina joka ymmärtää kulttuurin merkityksen koko alueen elinvoimaa, hyvinvointia ja kiinnostavuutta nostavana voimana. Tästä hienona osoituksena mm. uuden musiikkitalon Fuugan rakentaminen. Turussa on rikas ja perinteikäs kulttuurielämä, joka ilmenee monessa eri kerrostumassa ja tyyleissä. Odotan ilolla yhteistyötä kaikkien turkulaisten kanssa kohti upeita ja uniikkeja elämyksiä musiikin parissa. En voisi kuvitella parempaa hetkeä tarttua tähän innostavaan toimeen”, kertoo ajatuksistaan Lauri Porra.
 
Soolourallaan Porra on julkaissut viisi albumia, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 2005. Porra on säveltänyt monipuolisesti orkesteri-, elokuva-, ja media-alan musiikkia ja hänen sävellyksiään ovat esittäneet mm. BBC Concert Orchestra, London Symphony Orchestra. Seattle Symphony Orchestra, Iceland Symphony Orchestra, Radion sinfoniaorkesteri, Trondheimin sinfoniaorkesteri ja Sinfonia Lahti.

Porra käyttää sävellystyössään laajaa kokemustaan eri musiikkityylien parissa ja luo näennäisesti kaukaisten genrejen välille luontevia siltoja. Poikkitaiteellista yhteistyötä Porra on tehnyt mm. Esko Valtaojan, Paula Vesalan ja Paperi T:n kanssa. Vuodesta 2021 Porra on toiminut Vantaan Viihdeorkesterin taiteellisena johtajana.

Porra toimii myös taiteellisena johtajana perustamassaan Unelmien Heinola -kaupunkitapahtumassa ja on ollut Helsingin juhlaviikkojen taiteellisena neuvonantajana 2015-2019. Porra toimii basistina Stratovarius-yhtyeessä, jonka kanssa hän on tehnyt neljä levyä ja esiintynyt yli kuudessakymmenessä eri maassa. Vuonna 2016 Porralle myönnettiin kolmantena Suomalaisena koskaan pohjoismaisen Nordisk Popularauktorsin NPU-palkinto. Samana vuonna Porra oli ehdolla pohjoismaidenelokuvasäveltäjien HARPA- palkinnon saajaksi.

https://turunmusiikkijuhlat.fi/