Masennuskomedia on jo sanana sellainen, että ei vaan tiedä mitä ajattelisi, koska jos edes yrittää ajatella, niin masennus olisi musta ja komedia valkoinen ja mitä siitä tulee, niin harmaa ja tämä esitys ei ole harmaa. Kotkan teatterissa voi siitä ottaa selvää, sillä se aukeaa jokaiselle varmaan ihan oman värisenä.
Mari Rantasila on tämän tarinan alkuperäisen idean takana ja on ohjannut sen nyt Kotkaan. Käsikirjoittajina ovat olleet Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi.
Oli kyllä niin mielenkiintoista seurata, mitä estraadilla tapahtuu, koska ei ollut mitään etukäteiskäryä.
Lavastus on erikoinen ja toimiva, valoseiniä, kuvia ja liikkuvaa kuvaa käyttävä. Se on Minna Santakarin luomus.
Anne Niilola tekee loistoroolin upotessaan Eeva Ahosen hameeseen. Eeva on bisnesnainen, joka on elänyt vain työlleen ja painanut sitä sitten niin, että huonostihan siinä lopulta käy. Anne Niilola on niin hengästyttävä, kun ei asetu millään, vaan painaa kaiken aikaa, jopa siellä mielenterveyskuntoutujien työkeskuksessakin. Vauhti vaan kiihtyy ja oikein pelotti, että mihin se johtaa.
Kuva: Niklas Malinen
Vastaavasti näytelmän kaikki muut roolit ovat huomattavasti rauhallisempia, jollei huomioida Eevan poikaa Mikaa (Aapo Puusti), joka hiukan innostuu kertoessaan orankien elämästä. Aapo Puusti on vierailija (TEAK) ja ihan suvereenisti vetää kolme roolia.
Työkeskuksen johtaja Merja (Miia Maaranen) on just niin lempeä, kiltti ja luotettava, että sellaisen ihmisen kanssa voisi kuvitella kaiken sujuvan ihan leikiten. Pelkästään ääni ja sen paino oli niin rauhoittava. Ai, miten niin rauhoittava... no, ku Eeva on riehunut niin kauhiasti lavalla, että sitä katsojakin alkoi olla ihan pörinöissä.
Kuva: Niklas Malinen
Muut kuntoutujat olivat äärimmäisen uskottavia ja ihania persoonallisuuksia. Osku Haavisto oli mahtava Saku, joka ihan vahingossa sai aikaan HulluPupun. Jotenkin liikuttava, joka tiedostaa, ettei pitäisi mennä överiksi, kun sitten on taas pitkä matka palata. Lise Holmberg vetelee räväkästi Piken roolin, joka on jo työkeskuksen vanha tekijä.
Kuva: Niklas Malinen
Paikan kuopus on Elias, kahdeksan ällän ylioppilas, mutta.... Vierailija, TEAKstä hänkin, Sami Harjula valloittaa yleisönsä ihan täysin. Kun ei aluksi puhu mitään ja juuri kun ehtii ajatella, että näinköhän puhuu koko esityksen aikana, niin silloin kuuluu vastanäyttelijän repla, joka pyytää Eliasta puhumaan. Ei ole hänellä paljoa sanottavaa, mutta sen minkä sanoo, on asiaa. Ilmeet ovatkin sitten erikseen.
Kari Kukkonen sitten sulavasti siirtyy roolista toiseen ollen lääkäri, Eevan assistentti, Merjan työpari Sulev ja Antti, toimitusjohtaja. Neljä persoonaa ja hyvin vedetty.
Koko tarina etenee vauhdilla ja sitä vain suu auki katsoo, että mitenkähän tässä käy. No, periaattessa hyvin, mutta millä tavalla, niin se onkin koko paketin ydin. Harvoin sitä komediassa kyynelehtii, mutta tämä olikin Masennuskomedia. Vähän niin kuin , että ensin on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jopa hauskaa, mutta sitten tulee itku. Aivan loistava setti, mikä pani taas ajattelemaan. Silti uskon, että tästä ei voi olla pitämättä. Ihmisiä me vain ollaan ja ei kukaan loputtomiin jaksa ja toiset ei jaksa alkuunkaan.
Kyllä vaan suosittelen tämän kokemista. Tarina on rakennettu hyvin ja roolisuoritukset ovat niin kertakaikkisen upeita. Anne Niilolalle vielä erityiskiitos ja niijauksen kera.
