Charles Chaplinin Diktaattori Mikkelissä teatteriversiona on satiiria, huumoria ja pysäyttävää todellisuutta. Kantaesityksenä Suomessa esitettävä näytelmä perustuu samannimiseen Chaplinin kuuluisaan elokuvaan Tomania-nimisen kuvitellun valtion diktaattorista 1930-luvun lopulla.
Juha Pulli Diktaattori Hynkelinä. Kuva: Mikkelin teatteri
Esitys alkaa ensimmäisestä maailmansodasta, jonka sotilas, juutalainen parturi, ajautuu saksalaisten puolelle ja haavoittuu menettäen muistinsa vuonna 1918. Kotiutuessaan 20 vuoden kuluttua hän ei muista olevansa parturi ja ajautuu erilaisiin hämmentäviin tilanteisiin valtaa pitävän diktaattori Hynkelin hallinnoimassa maassa Tomaniassa.
Diktaattori Hynkel on satiirinen hahmo Adolf Hitleristä ja höveli parturi on sattumalta samannäköinen. Molempia näytteli elokuvassa Charles Chaplin, joka myös tuotti elokuvan kritiikkinä eurooppalaisten diktaattorien vallankäytölle. Mikkelin teatterissa kaksoisroolin esittää vieraileva näyttelijä Juha Pulli.
Diktaattori Hynkelin natsihallintoa muistuttavat toimet osuvat parturin ghettoon ja painostus pahenee pikku hiljaa. Parturin naapurusto saa olla rauhassa jonkin aikaa puolisotilaallisten joukkojen komentajan Schulzin suojelun ansiosta, sillä parturi pelasti hänen henkensä sota-aikana. Ghetossa eletään eräänlaista normaalielämää, mutta ulkomaailman kuohut jännittävät ja ne tuodaan esiin hyvin kuva- ja äänitehostein.
Näyttämöllä saadaan ajan ilmiöt esiin pienin kekseliäin keinoin ja sekaan on mahdutettu kotimaisia höystöjä, mm. Hynkelin saksankieltä mukailevassa puheessa. Satiirinen huumori ja komiikka kulkevat käsi kädessä vakavien, alistavien ja ajan väkivaltaa kuvaavien kohtausten kanssa. Chaplinmainen ote on onnistuneen tunnistettavaa. Välillä ollaan jopa suorastaan kummelimaisessa kohelluksessa, jota parturin lapsekkaan ystävällinen hahmo saa aikaan.
Hulppeana huumorissaan on mainittava Brahmsin Unkarilaisen tanssin no 5 tahtiin parturin suorittama vuokraisännän Jaeckelin parranajo ja hiusten harjaus. Gheton asukkaiden melankolista pohjavirettä ilmentävät näytelmän muutamat juutalaislaulut alkukielellä, joista erityisen maininnan ansaitsee Tuuli Anikarin esittämän parturin tyttöystävän Hannan esitys.
Juha Pulli tekee hyvää työtä kaksoisroolissa tunnetiloiltaan ailahtelevana Hynkelinä ja hyväntahtoisen naivina parturina. Näyttelijä tunnetaan sekä teatterista että televisiosta (Pohjoisen tähti ja Poromafia) ja elokuvista (Lapua 1976). Diktaattorin ympäriltä löytyy manipuloiva ministeri Risto Kopperin näyttelemä Garbitch, joka muistuttaa propagandaministeri Göbbelsiä. Toinen vieraileva näyttelijä on Aapo Oranen ja hän on lihava marsalkka Herring, joka parodioi marsalkka Göringiä.
Paikalle saapuu mainiolla vanerijunalla Spagetian diktaattori Benzino Napaloni rouvineen mahtipontisin elkein ja vastaavalla vastaanotolla. Roolin tekee Vintte Viitanen ja rouvanaan Marjaana Manninen. Lavalla nähdään lisäksi Mannina Janne Kyyhkynen ja erilaisissa osissa Tuomas Turkka ja Riina Uimonen.
1930-luvun Euroopassa oli solmittu hyökkäämättömyyssopimuksia useiden maiden kesken ja kuten näytelmässäkin todettiin, sopimukset ovat vain paperia. Tomanian diktaattori haluaa itse vallata Osterlichin lupaamalla olla valtaamatta kyseistä maata. Hynkel tekee asiasta sopimuksen naapurimaan diktaattorin Napalonin kanssa, joka on sijoittanut joukkojaan Osterlichin rajalle. Diktaattori-elokuvan ilmestyessä vuonna 1940 Saksa oli jo vallannut Itävallan (Österreich), johon viitataan.
Schulz onnistuu vastustamaan Hynkeliä ja parturin naapuruston suojelu loppuu. Asukkaat pakenevat ja parturi sekä Schulz joutuvat keskitysleiriin. Sieltä he pääsevät kuitenkin pakenemaan ja Hynkelin linnustusasu hämäännyttää paikalle osuvat sotilaat. Nämä tapaavat siellä varastetuissa uniformuissa pakenevat parturin ja Schulzin. Parturi revitään pitämään Hynkelille varattua radiopuhetta, joka on kuuluisa päätös elokuvalle ja myös näytelmälle. Puhe on tiukka ja painava puheenvuoro rauhan, demokratian ja vapauden puolesta.
Ilmestyessään Charles Chaplinin Diktaattori-elokuva oli melkeinpä ainoa Euroopan diktaattoreita kritisoiva teos. Silloin hirmuteot olivat vasta suurimittaisemmin tulossa samoin kuin Hitlerin muiden naapurimaiden eli Belgian, Hollannin ja Ranskan valloitukset touko-kesäkuussa vuonna 1940. Nämä mahdollisesti eivät olleet vielä tiedossa elokuvaa tehdessä. Chaplin ei aavistanut ennakoineensa liian hyvin tulevaa kehitystä ja katui myöhemmin huumorin käyttöä elokuvassaan.
Teatteriversion elokuvasta on käsikirjoittanut Nikolaj Cederholm ja sen on kääntänyt suomeksi Aino Piirola. Mikkelin teatterille näytelmän on ohjannut Snoopi Siren, jota voi onnitella erittäin onnistuneesta ohjauksesta. Näytelmä rytmittyy hyvin ja sanoma välittyy katsojalle. Satiiri ja huumori ovat onnistuessaan tehokkaita keinoja välittää viiltävän vakavaa asiaa. Mikkelissä on onnistuttu ja näytelmää voi suositella mennä katsomaan kauempaakin.
Valitettavasti esitys on monin paikoin liiankin ajankohtainen ja kysymys jää ilmaan – eikö koskaan opita…
Marja Jähi-Salo
