Museoiden yötä vietetään jälleen Pukstaavissa lauantaina 18.5. klo 18-23. Mukana järjestelyissä ovat Pukstaavi, Sastamalan nuorisovaltuusto ja Sastamalan Oppaat.
Tarjolla Museoiden yössä on esimerkiksi Sastamalan Oppaiden kierroksia Marttilankadulle sekä Pukstaavin uutuusnäyttelyyn. Tapahtuman aikana kaikkiin Pukstaavin näyttelyihin on vapaa pääsy.
Kiroileva Siili. Kuva: www.kiroilevasiili.fi
Museoiden yössä nähdään murremittelö Sano se Tyrvääksi! Leikkimielisessä kisailussa estradille astuvat murretaitajat Armi Hohko ja Matti Kankaanniemi. Ympäri taloa levittäytyvissä työpajoissa puolestaan jonglöörataan, maalataan valolla, sanoitetaan sarjakuvia, kokeillaan latomista vanhan ajan painokoneella ja tehdään keppihevosia. Kirjaltaja Raimo Rajalan työpajassa voi opetella latomaan ja painamaan vanhan ajan painokoneella. Työpajassa läsnä on elävä tietopankki Raimo Rajala, joten kirjapainotekniikasta kiinnostuneiden kannattaa tulla paikalle kyselemään, kommentoimaan ja kuuntelemaan. Non-stop valokuvaustyöpajassa kokeillaan valolla maalaamista: Mitä voi saada aikaan taskulampun ja kameran avulla? Mukaan voi ottaa oman kameran.
Kiroilevaa siiliä piirtävä Milla Paloniemi tavataan tapahtumasalissa klo 19.30. Luvassa on haastattelu sekä livepiirtämistä. Tapahtumasalissa kuullaan myös Nuorisovaltuuston järjestämä keskustelutilaisuus uravalinnoista sekä illan pimetessä Musiikkiopiston bändejä. Luvassa on akustista musiikkia.
Lapsille on tarjolla ohjelmaa klo 18-20. Illan ohjelman aloittaa Täti Taikakynä, joka pitää lapsille Kiljusen herrasväki -aiheiset tarinatuokiot. Tuokioissa seikkaillaan Kiljusen herrasväen matkassa. Ensimmäinen tarina on muistipelitarina, joka kertoo pikkuisen Plätän leikeistä maatilalla eläinystäviensä kanssa. Tarina sopii alle kouluikäisille. Toinen tarina kertoo Mökön ja Lurun kalareissusta, jossa Kiljusen pojat lähtevät narraamaan kaloja. Tarina sopii kaikille Kiljusen herrasväen ystäville. Täti taikoo kynästään myös toivomuskuvia. Lapsille on myös kasvomaalausta, pellen temppuilua ja pihaleikkejä. Lastenohjelman päättää iltasatu klo 20.
Museoiden yö järjestetään Sastamalassa toista kertaa. Tapahtuma on osa Museoviikkoa, jolloin Pukstaavissa huomioidaan erityisesti koululaiset opastuksilla ja työpajoilla uuteen Kiljusen herrasväestä kertovaan näyttelyyn.