Nordic Noir -näyttely on aikarajat ylittävä kuuden suomalaisen ja norjalaisen taiteilijan kohtaaminen. Akseli Gallen-Kallela saa vieraikseen, Sverre Mallingin (s. 1977), Louis Moen (1857–1945), Jarmo Mäkilän (s. 1952), Odd Nerdrumin (s. 1944) ja Hugo Simbergin (1873–1917).
Sverre Malling: Norjalainen myskihärkä (yksityiskohta), 2016. Hiili ja harmaa värikynä paperille. Haugar estfold Kunstmuseums Samling. Kuva: Thomas Widerberg
Myytit, unenomaiset näyt ja alitajunnasta kumpuavat kuvat sekä toisaalta figuratiivinen ilmaisutapa ja tekninen taituruus yhdistävät näyttelyn taiteilijoita. Vuosisadanvaihteen symbolismi rinnastuu nykytaiteilijoiden pohdintoihin elämästä ja katoavaisuudesta.
Mikä yhdistää ja mikä erottaa meitä nyt ja sata vuotta sitten?
Näkyjä historian ja ihmismielen uumenista
Uudessa näyttelyssä nykyteokset asettuvat symbolismin jatkumoon. Nordic Noir jatkaa kesällä 2019 suursuosion saavuttaneen Sielun silmä -näyttelyn hengessä linkittäen ajankohtaisen, symbolismia ja esoteriaa kohtaan tunnetun kiinnostuksen ja tutkimuksen nykyaikaan. Näyttelyn teoksissa on runsaasti viittauksia taidehistoriaan, mutta myös populaarikulttuurista tuttuun kuvastoon.
Teosten yhteiset juuret ulottuvat vanhaan saksalaiseen ja alankomaiseen taiteeseen, kuten Albrecht Dürerin etsauksiin, luonnontieteellisiin piirroksiin, Rembrandtin salaperäiseen valohämyyn, Goyan Sodan kauhuihin, miksei myös surrealismiin ja kauhuelokuvien jännitteisiin tunnelmiin.
Akseli Gallen-Kallelan Kuollut Lemminkäinen (1896) ja Sverre Mallingin huumeiden yliannostukseen menehtynyttä rock-henkistä hahmoa kuvaava Snowblind (2010) rinnastuvat molemmat Hans Holbein nuoremman teokseen Kuolleen Kristuksen ruumis haudassa (1520–1522), mutta ne näyttäytyvät myös toistensa ilmettyinä peilikuvina.
Vanitas-maalausten perinne ja kuoleman tanssit kulkevat elämän suurina kysymyksinä teoksesta ja vuosisadasta toiseen. Luurankohahmon voi nähdä erilaisissa tilanteissa niin Louis Moen kuin Hugo Simbergin teoksissa. Pääkallon löytää yhtä lailla Axel Gallénin Pariisin työpöydältä kuin Jarmo Mäkilän maalauksen bandidos-miehen kädestä.
Odd Nerdrumin teoksissa on salaperäinen tunnelma ja rembrandtmainen valohämy. Pysähtyneisiin maisemiin sijoitetut lihalliset hahmot liikkuvat toden ja epätoden rajatilassa.
Odd Nerdrum: Tourette, 2011
Ajan ja ikuisuuden kysymyksiä
Vuosisadan vaihteen taiteessa katseet kääntyivät sisäisiin maailmoihin. Teollistuminen alkoi näyttää kääntöpuolensa ja taiteilijat kaipasivat henkisempien arvojen sekä alkuperäisyyden äärelle. Omana aikanamme ympäristökatastrofin uhka on jatkuvasti läsnä. Toisaalta uhka voi kummuta myös sisältäpäin, alitajunnasta ja tiedostamattomasta. Tuttu muuttuu vieraaksi, torjutut muistot härnäävät mielen rajamailla, minuus häilyy.
Taide ja sen kokeminen ovat aina suhteessa aikaansa, sen kuvastoon ja keskusteluihin. Samalla ajattomat kysymykset ovat taiteen peruskysymyksiä. Vuosisadanvaihteessa taide oli väline esoterian, pyhän, tuonpuoleisen tai maailmojen välisen käsittelyyn ja tavoitteluun. Myös nykyään taide voi toimia tapana puhua siitä, mitä on sanoin vaikea tavoittaa.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan FT Juha-Heikki Tihisen artikkeli Tummaa ja tummempaa – synkät sisarukset.
Artikkeli julkaistaan myös verkossa näyttelyn sivulla: http://www.gallen-kallela.fi/nayttely_tapahtuma/malling-makila/
Norjan suurlähetystö on tukenut näyttelyä.
Näyttely Gallen Kallelan museossa 8.2. – 26.4.2020.
